Kuuntelen Kerkko Koskista kämppiksen Spotifylla ja helisen itelleni. Kumma, että kun on nälkä, kestää kaks tuntia ennen kuin sen voileivän jaksaa tehdä. Ne läksyt, joita ajattelin kerrankin aloittaa ajoissa, ovat yhä aloittamatta. Sama koskee luentopäiväkirjoja, tenttiin lukua, kynsien leikkuuta, kutomista, leffan vuokraamista jne.

Ärsyttää! Viime päivinä ollaan todettu kaverin kanssa, että jokaikinen silmät epäluonnollisen auki yliopiston käytävillä kuljeskeleva hyypiö on ottanu niitä älypillereitä, joilla hoidetaan ADHD:ta, Alzheimeria, yökastelua ja mitä kaikkea, niin aivan, ylioppineiden AIKAANSAAMATTOMUUTTA ja KESKITTYMISHÄIRIÖITÄ. Niin, tutkijatkin napsivat niitä ennen konferensseja ja dead lineja. Eikö tämä ole mennyt ihan ihmeelliseksi? Että ärsyttää, ihan kaikki, isosilmät!

Enkä lenkille mene vahingossakaan, en. Siellähän saattais vaikka piristyä! Mieluummin laulan Kasakkapartiota, Ida Marian lauluja ja jotain omia. Lämmitän kaakaomukillista kolmatta kertaa mikroaaltouunissa, koska unohdan ottaa sen ennen kuin se on jäähtynyt.

Pahinta on, että luulen tietäväni, mikä mun ongelmaan auttaisi.

Räyhäämisen voin jättää niille, jotka sitä osaa tehdä hedelmällisemmin.

Itselleni (osin muillekin) sättimisen voisin vaihtaa vaikkapa kuntoiluun! Kas!

Ne hetket, joina ei kestä kuunnella muiden ajatuksia vaan haluaa hautautua omaan maailmaan, voisi käyttää luomiseen.

Ne hetket, jotka käytän naama kiinni naamakirjassa, voisin pyhittää jalolle opiskelulle ja sille jonninjoutavalle mutta virkistävälle akateemisuudelle.


Musiikkia livenä, elokuvia halvalla, olutta sopivassa suhteessa ja avantouintia, niillä on mun kevätpipo löysennetty. Näin kissoista unta.



Kissoille on kehitetty niinkin hyvä pönttö kuin Litter Kwitter! Kuulin tästä työkaverilta.
http://www.litterkwitter.com.au/en/index.php




Viikonlopuks on suunnitelmissa kirkkokierrosta, jolla tutustutaan Tampereen kirkkoihin, miesten tekemää ruokaa, esitelmien tekemistä, omaa rauhaa ja kainalopaikkaa. Sopii varmasti.

Tulin ulos lähikirjastosta ja omasta kuplastani, johon olin uppoutunut tunnin verran naistenlehtien avulla. Heti kun huomasin, että luntahan pyryttää taivaan (tai ilman) täydeltä, alkoi jotenkin naurattaa. Siis lunta! Ihanaa! Eihän sen kevään sopinutkaan tulla vielä!

Keräsin kirjaston "lukusalin" pöydälle kolme lehteä: Trendin, Voi hyvin ja Käsityölehden. Eniten sain iloa Voi hyvin -lehdestä, jonka pääkirjoituksessa puhuttiin tennispallon kokoisesta sisimmästä, joka ei muutu, ole tyytymätön tai katoa. Oli hauskaa, että abstrakteille asioille annetaan tarkat mitat. Tennispallo on jo paljon helpompi kuvitella, ja oma sisin tulee heti paljon tuttavallisemmaksi.

Kirjastot on kivoja paikkoja. Oon viettänyt niissä viime päivät lintsaten luennoilta ja tehden rästihommia. Ihan typeräähän se on, lintsailu, mutta niin, luentopäiväkirjan tekeminen nyt vaan tuntui tärkeämmältä. Enkä ole edes varma, hyväksytäänkö se näinkin myöhässä palautettuna! Kirjastoissa tuli myös käytyä pienempänä isän kanssa, isä luki lehtiä ja minä sain kerrankin aikaiseksi lainattua nuorten kirjan. Tai lasten. Yleensä luin joko Viisikoita tai sitä ennen Matildaa ja siskon innoittamana Dakotaa. Sitten vähän myöhemmin tulivat The Baby-sitter Clubit, ja Viisikoista tuttu mässäily jatkui. Ruokakuvauksista tunnistaa heti, jos niiden kirjoittaja ei oikeasti ole nauttinut ruuasta.

En lukenut Neiti Etsiviä(toinen sisko taas luki niitä aina), mutta ihastuin Stephen Kingiin. Mässäily olikin nyt verellä ja kauhulla herkuttelua, mikä sopi tosi hyvin jännityksenkaipuuseeni. En lukenut niitä paksuimpia tiiliskiviä loppuun, siihen olin liian lyhytjänteinen, mutta jotain niistä jäi... Patricia Cornwellin Kay Scarpettan tutkimukset voitti Kingin ensimmäisestä kirjasta alkaen. En tosin muista, mikä se oli... Post mortem! Se oli tarpeeksi tieteellisiä todisteita täynnä, vakuutti muka asioista jotain ymmärtävän esiteinin.Jännitys vangitsi huomioni paljon paremmin kuin rikkaat luontokuvaukset ja pikkutytöille suunnatut pikkupoikajutut. Yritin, yritin lukea Anna-kirjoja, mutta Annan naiivius, huono keskittymiskyky ja itsepäisyys ärsytti, joko se oli liian lähellä omaa luonnettani tai liian tarkoituksellista ja korotti päähenkilön muita ylemmäs.

Vastaavaan keskittymisongelmaan ja kiukun tunteisiin törmäsin tšekkiläistä Isoäitiä lukiessani. Se on kuulemma realistinen, minusta se oli enemmän romanttinen kuvaus tsekkiläisesta maaseutuelämästä 1800-luvulla. Vasta kirjan loppupuolella olin tarpeeksi turtunut jeesustelu-kuvauksiin kaiken tietävästä isoäidistä ja luonnon hehkusta, että aloin pitää kirjaa aika hyvänä. Lopetettuani sen ajattelin, että kannatti ehdottomasti lukea. Ja nyt tiedän, että Božena Němcová oli aikansa radikaali naiskirjailija!

Viikonloppuna haluan ulkoilla, käydä pitkällä kävelyllä M:n kanssa. Lauantaille ei tarvitsis suunnitella mitään. Voisi tehdä hidasta ruokaa, nauttia, keskustella ja täyttää hali-kiintiötä. Nyt nautin vielä ihanasta rauhastani!

Lily Allen ja Ida Maria sopivat tähän viikkoon. Yksin kotona ollessani soitan musiikkia aika paljon. Kevät paistaa ikkunoista sisään, vaikka lasit onkin tosi likaiset. Avasin parvekkeen oven ja huomasin lumen sulaneen lattialta melkein kokonaan (ovi tosiaankin aukesi!).

Oon yrittänyt pysyä kirjastolla tekemässä hommia, mutta edistyn tosi hitaasti. Nytkin olen kotona, mikä on virhe jos haluaa pysyä ruodussa :D Musiikki soi, kahvia juodaan pitkään ja feisbuukataan. Ihan naurettavaa kuvitella valmistuvansa joskus tällä menolla. Joskus? Mulla on palava kiire ja halu edistyä VIHDOIN.

Otan kaverin neuvosta vaarin ja keskityn kouluun kuukauden ajan. En ole määritellyt tätä kuukautta tarkemmin, sen kestoa ainakaan, joka voi olla kolme viikkoa tai vuotta. Sekin on ihan hyvä, jos onnistun kolmen päivän ajan pakertamaan tehokkaasti.


Oon innoissani siitä, etten oo kiinni missään työpaikassa nyt. Vaikka rahattomuus on tietynlainen vankila, tunnen jotenkin olevani vapaa kun täytyy hoitaa "vain" koulu. Siksikin haluan panostaa siihen entistä enemmän.

Odotan kevättä, kadut on melkein kuivina jo. Lenkkarit, vaaleet vaatteet, valoisat päivät ja levottoman iltakävelyt vielä kylminä iltoina. Kirjastoon ei onneksi ole pitkä matka.


Ja ne naistenlehdet ja kaffilat. Ne jotenkin kuuluu keväisiin ja syssyihin. Tykkään siitäkin, etten ole haalinut uutta tavaraa kotiin vaan olen ostanut harkiten. Se koskee karkkiakin!


Otan spurtin, kuivaan hiukset ja lähden työpaikalle, yliopistolle.

Koska olen todella laiskassa mielentilassa, kirjoitan ennen ja jälkeen siivouksen. On aamupäivä, enkä todellakaan ole saanut tehtyä kaikkea sitä, mitä illalla suunnittelin. Siis korjaan: on keskipäivä. Ja mieleni tekee Aino-puolukkajätskiä, puolukoita, kaverin tekemää ihanaa puolukkapiirakkaa ja raikasta syysilmaa. Meen viikonlopuksi keski-Suomeen ja aion nauttia ulkoilusta ja ensimmäisestä vapaasta vlopusta kuukauteen. Söin juuri avokado-salaattia ja sen kanssa ranskalaista salaatinkastiketta( parasta on itse tehty, tai äitin tekemä).

Mulla on nyt seuraavanlaisia suunitelmia:
-saada loppuun slovakin fonetiikkaa esittelevän tehtävän
-mennä ulos tai kävellä yliopistolle
-keittää iltapäiväkahvit ja syödä jätskiä
-kuunnella hyväntuulista musiikkia (Cardigans: Carnival, kiitos S ;) ) (myös Emiliana Torrini on ihana ja sopii kuulaisiin aamuihin)
-suunnitella vähän viikonloppua ja päättää, poikkeanko matkalla kotona vai en
-kulkea koko päivän rennoissa ja vrikkäissä vaatteissa
-lukea kirjallisuustieteen tenttiin
-viestitellä M:n kanssa (odotan jatkoa eilisillalle, jolloin aika ei riittänyt alkuunkaan tsättäilyyn)
-harkita asioiden hoitamista (muuttoilmoitukset, takuuvuokra, matkakortin lataus, liikuntamaksujen maksaminen, pakkaaminen, tiskaaminen)

Kiire ei ole, iltapäivän luento on vasta neljältä.

Eilen iski luovuus. Strömsö auttaa aina kun on alakuloinen olo. Ihana sana tuo alakulo. Ihminen piristyy mitä kummallisimmista asioista. Eilen podin pientä ikävää, en siis riutunut, mutta odotin iltaa aika kovasti. Strömsössä tehtiin kaikkea ihanaa tapeteista ja sätkynukeista. Unohdetut asiat voivat olla parhaita löytöjä: mieti, miten hauska idea sätkynuket on. Ja vanhat(tai vanhan näköiset) tapetit ne vasta romanttisia onkin! Mieli alkaa kääntyä akateemisen uran luomisesta maaseudulle muuttoon, atelieen perustamiseen(M:n idea, ei mitenkään huono sellainen) ja vuohen kasvattamiseen(tehtäis vuohenjuustoakin, aijaijai). Joskus mietin, mihin ihminen tarvitsee uraa


?



Ehkä joskus on vaan myönnettävä, että toiset tietävät sua paremmin, mikä on sulle hyväksi.


Halajan päästä maalieni ääreen. Haluan kodin, jota sisustaa ja haluan tilaa, jossa voin keksiä ja kokeilla. Kun ihminen pääsee puuhastelemaan käsillään, oli kyse kuinka naurettavasta asiasta tahansa, nyrpeys häviää. Ei kukaan voi olla vihainen kun saa tehdä jotain kaunista. En ainakaan minä voi.


Innostuin yhdestä blogista(kiitos, N!), Strömsöstä ja kaverin seinällä olevista postikorteista ja ehkä myös hieman syksystä. Lisää tällaista energiaa!

Nučice, Kostelec n.č.l., Tšekki

Tulin viiden Prahassa vietetyn päivän jälkeen maalle. Ei voi kuin todeta itselleen, että onpas rauhallista. Ambulanssien äänet tai turistijoukot ei täällä pääse ahdistelemaan. Koirat haukkuu nytkin vain, koska joku vieraampi luontokappale ehkä kulki just jonkun paikallisen tyypin reviirin ohi. Tai sit joku vaan alotti haukkumisen, ja muut liittyy keskusteluun, koska onhan koiralla maallakin joskus tylsää. Ainakin arvelen. Naapurissa on kyllä yks talo, jossa on aika paljon kissoja(enemmän ku meillä).

Pääsykokeet ovat ohi. Voiko kuulostaa kauniimmalta? Luulen, etten enää kovinkaan monena keväänä tule tekemään ainakaan kolmea koetta(koepäiviähän oli enemmän ku kolme, sekin vielä, muistutan). Vois tosissaan miettiä, mistä sitä aikoo valmistua. Olen jopa valmis vähän opiskelemaankin!


Näin luulen. Nyt tuntuis ihanalta ottaa joku kirja, jota ensin piti väkisin lukea, ja nautiskella siitä ihan kaikessa rauhassa, huomata, että tuota en tainnut viimeksi, paniikissa päntätessä ymmärtää. Sillä eihän se tsekkiläinen 1800-luvun alun runous ole helppoa. Mutta yllättävän helppoa kuitenkin!


Aion siis maalata hääkortin, juoda ehkä lisää teetä ja vaatia suihkun jälkeen iltasadun tai nukahtaa sitä ennen tai lukea sen itse. Tai mitä sen väliä, mitä aion tehdä, ei aikominen ole vielä tekemistä- eikä pääsykokeiden tekeminen ole opiskelemista.



Ei vielä ei ihan ihan vielä


Mutta onpa ollut hypisteltävän hyvä loma!

<3





PääsinPääsinPääsinPääsinPääsinPääsinPääsinPääsinPääsinPääsinPääsinPääsin





<3

Kaikenlaiset äänet ärsyttää, esim. yöjunassa Rovaniemeltä Tampereelle piipittänyt tyttö ja sen riidanhaluinen poikaystävä, ja nyt rappukäytävästä kuuluvat remontin "valmistelut". Asiaan saattaa vaikuttaa se, että pääsykoejännitys meni hetkeks ohi (jolloin nälkäkin palasi), ja unta kertyi n. neljä tuntia. Aamulla kaupunki vasta heräili, aikaisimmat kahvilatkin avas vasta seiskalta. Tuntui hyvältä olla kotona, vaikka Rovaniemi näytti kivalta paikalta. Nyt juuri en jaksa sen kummempia listata tähän tehtävistä taikka muista.

Tänään pesen pyykkiä, tiskaan, käyn kaupassa ja luen. Teen hyvää ruokaa ja oon yksin. En jaksa ketään. En ehkä edes Terhi Kokkosen ääntä.


Tämä ei tarkoita sitä, etteikö mieli olisi hyvä. Päinvastoin.


Ja tänään jännitetään erään toisenkin kokeita. Kaikki järjestyy.

Nyt kyllä unohdan muut ja keskityn lukemiseen. Ei tuu muuten mitään tästä hommasta!

Unohdan myös kaikki kotivelvollisuudet, siivouspäiväni ja tehtävälistani!

Unohdan tv-sarjat ja elokuvat, romaanin ja tiskivuoren!

Unohdan päiväkirjan ja blogin,

unohdan vaatekaupat ja houkutukset.

Unohdan orjuuttavan riittämättömyyden tunteen ja loma-aikataulut.

Unohdan itseni ja annan kirjojen tehdä ajattelun puolestani.



Maanantai.

Ei ehkä pitäis olla koneella. Jätin tavarat takapihalle ja kohta menen jatkamaan. Luen pääsykokeisiin, jotka pelottaa kaikista pääsykokeista vähiten. En halua mennä niihin uusiin paikkoihin ollenkaan.

Huomenna alkaa kesäleskiys, joka kestää kuitenkin vain pari viikkoa. Sille ajalle olen suunnitellut paljon. Tiedän, että pitäisi olla armollisempi ja realistisempi. Toinen puoli sanoo, että joskus pitää tehdä myös niitä epämiellyttäviä asioita. Enkö muka kuuntele muita jo tarpeeksi?

Miksi tulin tänne, kun mieli on taas ärtyneempi ja turhautuneempi?

Miksi ylipäätään annan aikaa muiden mielipiteille niin paljon? Olis jo aika kasvaa ulos tästä päättämättömyydestä. Välillä tuntuu, että ihmiset muuttuvat tosi paljon. En osaa nähdä sitä välttämättä hyvänä asiana, jos kenties pitäiskin. Vain harvojen kanssa viihtyy, itsensä kanssa joskus vähiten.

Toisinaan haluan jättää kaiken taakseni, toisinaan haluan, että kaikki tulisi luokseni, kaikki mennyt.

Hirveän sekavaa, ehkä, mutta kirjoitankin tätä auringossa tunnin istuneena. Ehkä pitäisi aloittaa kaikki varovaisemmin. Ehkä pitäisi lopettaa ehkät.

Hyvä mieli



Nyt siis saa itkeä ja nauraa, sillä vaikka TaiK ei auennutkaan mulle, niin Lapista tuli tänään kutsu valintakokeisiin, jei! Aurinko, aikainen herääminen ja aamukahvi saivat hyvälle tuulelle varsinkin, kun edessä on viikonloppu kavereiden kanssa. Toivottavasti tulee ihanaa, vaikka kaikki tärkeät eivät olekaan paikalla.

Aion käydä asioilla, kuten aikuiset sanoo. Pitää käydä apteekissa ja löytää housut, vaikka inhoankin niiden ostamista. Tällä kertaa en jaksa valittaa enempää. En, vaikka koko kesäkuuksi Tsekkeihin on luvattu sadetta. En ole sokerista tehty, vaikkei aina uskoiskaan.

Oikeastaan haluan vielä miettiä Ruotsissa (Tukholmassa tai Göteborgissa) käymistä seuraavan puolen vuoden sisällä (eli vaikka kolmen viikon päästä ), liikkumisen aloittamista tauon jälkeen, kevätsiivouksen tekemistä ja veneilyä Heinolaan( jos se on vielä mahdollista).

Talviturkki heitettiin viime tiistaina, eilen pelattiin ulkona mölkkyä parin kaverin kanssa, kun ensin käveltiin M:n kanssa Hervantaan eikä kastuttu sade-ennusteista huolimatta. Mölkyn pelaaminen kyllä loppui sateeseen, mutta sisällä pelattiin lautapeliä ja syötiin, söin ihan liikaa.


Mietin kameran muistikortin tyhjentämistä ja kuvauskauden aloittamista. Arboretum on taas suosikkikävelylenkkikohde, ja odotan ruusujen kukintaa. Huvittavia koiria, jopa kissoja on paljon, ja bongailukävelyt tuo mieleen ajan Prahassa. Praha on alkanut taas kiinnostaa, mutta tietyt asiat pitää mua Suomessa. En ole ihan varma, haluanko opiskella muualla.


Meen kohta keskustaan varmaankin, pitää käydä siis kirjastossa ja apteekissa. Kahvia en saa juoda enempää tänään, yritän tarkkailla verenpainetta. Pyöräkin on keskustassa etukumi lähes tyhjänä, korjaisikohan M sen (?).

M lähtee yli kahdeksi viikoksi pois ensi viikon keskiviikkona. Se vähän jännittää, samalla suunnittelen saavani kaikenlaista mukavaa aikaiseksi.


:)

eeeei mussa mitään hyväää ooooooooo


vastusta mua
ja kaikki palaa ennalleeeeeeeen


SMG


Keikat oli rasittavia ja ihania. SMG näytti lähinnä kärsivältä äänimiehen säätäessä YO-talolla perjantaina. The Crash taas sopersi kun on niin surkua lopettaa, mutta musta oli ainakin kivaa kuunnella ja laulaa ja tanssia. Siksihän sinne oltiin tultu! Eli silleen ihanasti YO-talolla kului tuo viime viikonloppu. Eilen käveltiin Hervantaan auringon paistaessa, ostettiin jätskit ja pidettiin omaa kivaa. Oli niin ihana päivä. Paistettiin lammasta uunissa, niiden kanssa lohkoperunoita ja porkkanoita, hei. Tänään tuli kirje, että TaiK meni kuin menikin sivu suun. Niinpä. Sitä minä pelkäsinkin. Ainakaan en pelkää enää.



Sillee! Prahan lentoliput on ostettu! Kesä, kesäni mun!



"---ja kun lopulta kaadun, teen sen näyttävästi---

---Näin minä vihellän matkallani / jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin---

---vannon kiven ja kannon kautta, teen kaiken uudestaan---

---piirrän talon, heilutan helmaa, teen kaiken uudestaan---"

SMG: Näin minä vihellän matkallani



Parasta tehdä se näyttävästi.

Mainokset imartelee miehiä tv:ssä, koska makkara, auto ja lihavuus on tosi-miehekästä, peukalon näyttäminenkin liittyy fallos-symboliin (tämän opin kirjasta, jota luen nyt), ja nainen haukkuu naisia miehekkäästi erään kanavan mieheen tutustuvassa sarjassa. Tällaista tarjontaako me halusimme tv:ltä?

Ihan naurettavaa, että grilli, kesä, sauna ja saunajuoma jotenkin liittyisi vuodesta toiseen vain suomalaiseen mieheen ja jaksaisi vieläpä naurattaa tai viihdyttää tai herättää kunnioitusta. Nauran myös lihasrasva-mainokselle, jossa mies ihmettelee naisen laiskuutta hierojana, ja jugurtille, joka tekee ihmeitä jopa miehen makkaran tukkimalle suolelle - vain neljäntoista päivän käytön jälkeen, kuitenkin!


Nii että kauheeta ku maa on täynnä veministejä ja akkaukkoja, pelastetaan meidän vanhat kunnon äijämäiset kasvomme vielä kun ehtii, PERKELE!

Eli kyllä, Suomi, olen valmis terassikauteen ja juhannukseen, Suomen suveen ja kärttyisiin äijämieliin, koska saahan siitä palkkaa tai paremmuuden tunteen - ehkä. Kuka niitä montaa vuotta samalla kassalla jaksaa katsoa? Minä!


Samalla muistutan, ettei ole ollenkaan paheksuttavaa jos joku minun ikäiseni ja samaa sukupuolta oleva örisee yhtälailla grillijonossa kuin sen enokin, haukkuu koira-avioliitot ja pelkää geeniensä puolesta vastustamalla samalla ihan kaikkea vain koska on suomalainen. Hirveän uhanalaisia kun ollaan, ihan täällä keskenämme, mutta kyllä me kuitenkin tiedetään et ne italialaiset puolustaa meidän puukirkkoja ja ruokaa, niistä me hei ollaan iteki niiin ylpeitä, varsinki jos esitellään niitä ulkomaalaiselle!


Tuuliko tänään pohjoisesta?

Ihanaa ihanaa ihanaa
lukea lukea lukea

kun ei tarvitse istua kassalla eikä seistä
enää tänään

eikä haittaa vaikka ulkona aurinko paistaa
tai kun kaverit ei lähetä viestejä
tuleepahan luettua ja parempi mieli

illalla sitten voi ajaa arboretumin kautta ja laulaa
uusia lauluja


Eikä harmita mikään!

Miten tämän nyt alottaisi?




"Sinä yllätät kaikki paitsi ne jotka tietää" (Pieni ja hento ote soi päässäni.)


Miellyttämisen hinta on itsensä kadottaminen. On ihmisiä, jotka hyväksyvät sen, on ihmisiä, jotka ehkä näkevät sen. Huonosti on asiat silloin kun ei enää itse tiedä, mihin pyrki pyrkimään.

Minä pyrin aina korkealle. Silloin ei tarvitse osata sopia maallisista asioista. On paljon mukavampaa lentää korkeuksissa ajatustasolla, sillä taivaalla on tilaa. Miksi jalat olisivat maassa, haastan aiemmin mainitsemani laulun.

Prahassa on tilaa. Ehkä jopa sen verran, että tulisi opiskeltua. Eilen taas kuulin, että suomalainen tyyli, että huonoja asioita ei huudeta päin naamaa, voi nostaa itsevarmuutta. Kaipaan oikeastaan sitä, että kukaan ei puhu turhia asioita. Onhan se vähän paradoksi kun ajattelee, mitä itse nyt teen. Ja kun tsekkiläiset ovat aika usein sellaisia, että kysyvät vain kysyäkseen.

Ehkä me suomalaisetkin olemme. Minä en oikeastaan ymmärrä, miksi olemme kiinni vertailussa. Mitä minä siitä kostun? Kaipuuni onkin ehkä se, että olen vertalusta vapaa.

Silti asiat eivät ole niin kuin luulemme. Praha on täynnä turisteja. Yksinäisyydessä ei nauti omasta tilasta ja rauhasta.

On luotava rutiinit ja koti, silloin oma sopeutettava identiteetti ei ehkä päästä helpolla. Pitäisi lukea enemmän vanhoja päivityksiä ja tekstejä, jotta voisi muistaa, millaista se todella oli.


Vaihto-opiskelijana oli silti varmasti erilaista. Erilaista kuin jos menisi SINNE asumaan. Kuka sanoo, että se olisi pysyvää? Ei kukkaan!



Maanantaiaamu venyi, voin syyttää siitä flunssaa. Aurinko paistaa, mutta antoi mun nukkua liian pitkään. Aamukaffet juotuani tiedän, etten voi syyttää ketään siitä, etten tunne itseäni paremmin.




Haluan tehdä kaiken kauniisti ja hyvin, minäkin.

Mulle ei sovi valokuvaaminen, koska räpsin kuvia liikaa ja miettimättä, ja lopulta niitä on liikaa ja niistä puuttuu järki.

Mulle ei sovi piirtäminen eikä maalaaminen, koska en arvosta tarpeeksi satuja ja fantasiaa, totta ja järkeä pitää olla edes vähän!

Ei musta ole kuvittajaks eikä mainosgraafikoks, ja projektit tuntuisivat alussa vähäpätöisiltä ja hulluilta.

En jaksaisi keskittyä huolelliseen kirjoittamiseen, en ole hyvä tarinankertoja, en jaksa odottaa, että pääsen loppuun, ja alun hehkutukset ovat aina mielestäni liikaa. Pidän silti kirjoittamisesta ja joskus onnistun siinä.

Ylimääräisen taiteen tekeminen on jotenkin surullista.

En hae tosissani, ja sekös vasta harmittaa. Vai harmittaako? Ihan kuin tekisin kaiken jotenkin tahallani. Olisi ärsyttävää olla hyvä, lähes täydellinen. Ihmisistä tulee silloin sietämättömiä.

Kuulostan hirveän itsekeskeiseltä. Sitäkö kaikki ovat - kaikki taiteilijat?

Se on ihan kuin kaivaisi omaa hautaansa

tai kerjäisi verta nenästä.

Teen sitä sitten kun siltä tuntuu. Sovitaanko, että puhe tulee vasta tekojen jälkeen?

Ei tietenkään. Puhe on minun taiteenlajini. Se ei vaadi paljoa, ja jos jaksan nähdä vaivaa, siitä tulee ihan hyvän kuuloistakin.

Silti haluan oppia ilmaisemaan itseäni paremmin kuvien avulla. Unohdan ne kauan sitten mainitsemani symbolit ja oikotiet. Parempi on myöntää heti alussa porkkana, joka on tekeminen. Kerran eräälle naiselle totesin, että tarinat ovat vain tekosyitä tanssia.

Tanssiminen tuntuu sitäpaitsi paljon ihanammalta kuin miltä näyttää. On ihan naurettavaa olla kiinnostunut kaikesta kulttuurista vain sen vuoksi, että voi laittaa baskerin päähän. Kannattaa kokeilla laittaa itsensä likoon ja vasta sitten sanoa pää kallella: "si si oui oui ah da ihanaa".


Haastan kaikki taiteilemaan (lakkaa se mystifiointi).

Ja edelleen on ehkä parempi mennä töihin yhdeksäksi tunniksi ja sen jälkeen tiskata ja pyytää, että niskoja vähän hierottaisiin, ja katsoa dokumenttia Karjalan metsistä ja aloittaa kirjan lukeminen ja tehdä salaattia, jossa on kummallisia ainesosia kuten kikherneitä ja ricottaa, ja syödä päälle vielä vähän valkosuklaa-mustikka -suklaata ja juoda mustikkamehua, jonka äiti osti.

On hyvä sulkea naamakirja aikaisin ja tarkastaa mailit ja päättää siivota roskapostit ja turhat pois joskus toiste sitten.

On hyvä suostua lähtemään nopeasti, että voisi taas nopeasti palata. On hyvä, että vielä voi ylipäätään lähteä.

On myös ihan hyvä jättää kaikki taakseen kerran, toisenkin. On hyvä sulkea korvansa kun alkaa kuulua kärpästen surinaa. En todellakaan aio vastata, kun kysymykset eivät velvoita sitä.

On hyvä antaa toisen huomata, on hyvä antaa vihjeitä, jos toinen ei huomaa. On hyvä kuulla itse vinkit.

On hyvä sulkea suunsa toisinaan. Haasteita se lupaa. On hyvä antaa kääntää pää kerran, toisenkin.

On hyvä olla tarpeellinen ja avuksi, se hieroo itsetuntoa ja mieltä. On hyvä jatkaa matkaa eikä jäädä odottamaan palkkiota kuten nynny jääkiekkoilija, joka vain filmaa.

On hyvä olla jossain määrin rehellinen, mutta ehkä ei aina pitäisi pitää itseä oraakkelina.

On hyvä silloin tällöin lakata kynnet ja toisaalta mennä joskus siivoamaan vanhaa taloa.

On tosi pop sanoa kiitos, ole hyvä, kyllä minä sinusta pidän. Myös: ei ole reilua, en tykännyt yhtään.

Sano suoraan vaan!

Viuhkat, historialliset dokumentit, itse kuvitetut tossut, piirtäminen, venyttely, ajattelu, rauhoittuminen, vaikeneminen, sähäkät sukkahousut, rohkeus, myönteisyys, usko, alastomuus, itsetuntemus, huolenpito, kasvien hoito ja puutarhat, kevään ja kesän häilyvä raja, vanhat kartanot ja linnat, ystävyys, matkat ilman suorituspaineita, hiljentyminen, kirkot, luostarit, nunnat, hiekkatiet, puistokujat, varjot, kissat, pitkä pinna, hyvät aurinkolasit, kestävät vaatteet, kunnolliset kengät, kesän odotus, paikallaan pysyminen, nutturat ja letit, naisellisuus, kiintyminen, vartalorasvan tuoksut, minttu, jojoba, puolukka, marjat, punaiset, vesi, saaret horisontissa, hajuvedet, kuvat, odotus, lukuinto, oikeassa oleminen, ryhdikkyys, tasapaino, niska, selkä, ranteet ja nilkat, olkapäät, hiukset, lyhyet kynnet, lämpimät lihakset, tuntikausien keskittyminen johonkin asiaan, nälän unohtaminen, luottamus, reippaus, hetken kohtaamiset, vanhat kirjeet ja kartat ja valokuvat, valkovuokot ja äitien päivä, täytekakut, jäätelöt, elokuvat, 60-luvun elokuvien dialogittomuus ja musiikittomuus, liukuvat kamerat, aamun venyminen ikuisuudeksi, toiselle tilan salliminen, päättäväisyys.

Taas ollaan tässä pisteessä. Pieni lukutauko venyi puoleksitoista tunniksi, enkä edes nauttinut siitä. Harmittaa niin paljon kun viikko alkaa hitaasti. Luulen, että alkuviikko on arvokkainta aikaa. Yritän ajatella, että päivä on alussa, vielä on aikaa, aina on aikaa. Eikä ole!

Tällä hetkellä ärsyttää moni asia, joista en kirjoita tänne. Koneella soi laulu, jossa käsketään muita tekemään jotain. Myös radiossa viime viikon lopulla soi sellainen laulu. Miksi ihmiset odottavat muiden apua? Milloin jotakuta on alkanut kiinnostaa toisen ongelmat omia enemmän? Kaikilla meillä on ongelmia, eikö? Minä en ainakaan pysäytä juoksevaa miestä, enkä vie sinua sinne, missä joku on, en todellakaan tee sitä, mitä sinun itse pitäisi tehdä.

Toinen, mikä ärsyttää, on elämänfilosofiaksi jonkun lukema ajatus siitä, ettei kadu elämässä mitään. Ei mitään? Se on musta jotenkin sama asia kuin sanoisi suoraan, ettei ole elämässä mitään oppinut. Eikö ole tyhmää jos ei aio oppia mitään, ei aio katua, luulla samalla, ettei tee koskaan virheitä, kuvitella, että kaikki menee nappiin! Naurettavaa. Ihmiset on naurettavia. Minä tiedän olevani joskus naurettava, mutten ainakaan niin naurettava kuin jotkut on!

Olemme toisillemme ja itsellemme melko ankaria. Tiedän, että meistä tulis hyvä opettajapariskunta, niin kuin äiti sanoo. Tiedän, että ankaruus on joskus turhaa ja typerää ja kuluttaa tarpeettomasti energiaa. Niin niin. Ehkä me sittenkin vaan luistellaan ja kirjoitetaan kirjoja.

;)

Mitä kevät oikein minusta haluaa?

Toisinaan tuntuu että kuka tahansa muu tietäisi minua paremmin, mitä mun elämälläni pitäisi tehdä. Onneksi olen luultavasti väärässä. Viime viikkojen aikana en ole ehtinyt tehdä mitään normaalia. Koko opiskeluaikani on itseasiassa ollut kovin epätasaista ja -tavallista. Voin olla nytkin väärässä. Ehkä yllättävän moni ihminen ihmettelee: mitä minä täällä oikein teen?


Moni ongelmalta näyttävä asia osoittautuu pikkuseikaksi ja päinvastoin. Usein olen päässyt helpommalla kuin olen ensiksi osannut odottaa. Tentit pitäisi nähdä mukavina kirjoittelutehtävinä, esseet päiväkirjoina, esiintymiset - no, niitä en onneks usein joudu pitämään. Muitakin haasteita on kuin yliopistolla tapahtuvat, nimittäin oma laiskuus. Olen kova nauttimaan asioista ajan kanssa ja se tuppaa menemään haaveiluksi. Haaveilu on peitenimi sille olotilalle, kun ei saa tehtyä mitään eikä edes kovasti yritä. Ei ole tärkeää tällöin myöskään miellyttää ketään(ehkä) ja sekin voi olla vallan tervettä. Nythän näet pysähtyminen ja itsensä näköisten elämäkertojen rakentelu on pop, kannattaa ottaa trendistä kaikki irti ja esittää rentoa. Lopulta ehkä oppiikin rennoksi vaikka aluksi mielessä pyörisikin: olet laiska, olet tyhmä, olet saamaton.

Ei ole helppoa. Ensin ajetaan suorittamaan ja sitten suoritetaan leppoisuutta. Ainahan se on ollut jossain mielessä näin. Se, joka näkee vuoret ikkunastaan joka päivä, kaipaa ehkä meren rannalle. Jos ei kaipaa, on oltava jotenkin poikkeuksellinen. Ehkä naisten(kin) lehdissä onneaan sirittävät naiset ja yhä enemmän myös miehet ovat vain hyvällä asenteella liikenteessä. Nappaa se, ja se on sinun.

Voit saada kaiken. Voit olla se, joka haluat. Vaikka ihmiset pyrkivät muuttamaan itseään tietoisesti, moni on haastatteluissa todennut, ettei haluaisi olla kukaan muu kuin on. Joku muu taas sanoo, että aikamme on kovin yksilökeskeistä.

Aurinko paistaa likaisen, kevätpesua odottavan ikkunan läpi ja muistuttaa asioista, jotka eivät muutu. Aika on yksi niistä. Aion tehdä kouluhommia, käydä kirjastossa ja ehkä kokata jotain hyvää. Valokuvaus- ja terassikautta, maalailua, kevätsiivousta, lukukokemuksia ja naurattavaa viihdettä (Pokka pitää, mm.) odotellessa on hyvä esimerkiksi vähän venytellä jumittuneita hartioita ja niskaa.

Kyllä se kevät tulee, tuleekin.

Luulen, että olen aika hyvä joissain asioissa. Painan mieleeni asioita, jotka ovat vastauksia kysymyksiini. Ne liittyvät ihmisen mieleen ja ihmissuhteisiin. Myöhemmin muistan käyttää niitä. Käytän niitä ajattelemalla asioita niiden valossa. Toisten ihmisten näkökulmat voivat olla joskus tosi hyödyllisiä. Joskus pohdintani eivät johda mihinkään. Silti asioita jauhaamalla saa hyvän mielen ja treenatut äänihuulet.

Perjantain ja lauantain väliseksi yöksi tuli kylään ystäväni Ellu. Oli tosi kivaa puida. Puitiin enimmäkseen ihmissuhteita ja asioita, jotka niissä ärsyttävät tai ehkä enemmän ihmetyttävät. Välillä unohtui se, mitä mielessä oli sanoa, mutta on ihan tervettä puhua ilman pointtia. Pointti on vain sellainen oikotie ja selitys, syy ihmiselle puhua. Kun sitä ei liikaa korosta, antaa itselle siis luvan olla äänessä, mikä ei ole aina helppoa kaikille, voi saada sanottua jotain hiukan alitajuisempaa. Vaikka kuuntelija kadottaa pointin mukana punaisen langan, se voi kokea oivaltamisen riemua kun ei saa etukäteen valmiita vastauksia siihen, miten puhetta pitää kuunnella. Me haluamme olla samaa mieltä ihmisten kanssa, emmekä pyri ristiriitaisuuksiin, mutta uskokaa, on hauskaa sanoa jotain odottamatonta. Kuuntelija ei automaattisesti ole eri mieltä, vaikka ei tietäisikään aivan varmuudella, mistä ihmeestä me olemme horisemassa.

Olen miettinyt viime päivinä myös symboleiden käyttämistä taiteessa. Sellaisia symboleja, kuten kirjaimia ja numeroja käytettiin paljon Tampereen filkkareilla esitetyissä tšekkiläisen Pavel Koutskýn lyhytanimaatioissa. Kaverini ei pitänyt niistä symboleista. Mietin, miksi niiden pitää olla niin eri asemassa kuin muiden esittävien kuvien. Itse muistan, kuinka halusin aikoinani kuviskoulussa sijoittaa tauluun kivisen hautaristin. Ope ehdotti, että maalaisin sen sijaan vain kiven kukkulalle. Symbolit voivat olla raskaita, tunkkaisia, käytettyjä ja kuluneita. Ymmärsin myöhemmin myös sen, että symbolia käyttäessä sen historia olisi hyvä tuntea hyvin. Tästä puhuttiin myös eilen Milanin kanssa. Joskus käy niin, että joku kiihkoilija haluaa tunkea symbolia joka paikkaan eikä tajua samalla käyttävänsä vihollisensa vanhaa merkkiä.

Mikä vika on oikoteissä? Niitä ei ole opetettu arvostamaan. Siksi kai niitä kartankin.

Hirveän mielenkiintoista on myös se, mitä Voimala-ohjelmassa puhuttiin 9.3. "Puhuminen voi olla addiktiivista. ", sanoi psykologi Hannele Törrönen. Joskus puhuminen ei auta kun suhde on jumissa. Niin, ja että pitää raportoida kaikkialla kaikille rakkausasioistaan. Joskus kai voisi opetella tiivistämään, miettimään, mitä haluan sanoa. Eli ei sittenkään jaarittelisi niin kauan, kunnes tajuaa jotain oleellista.

En tiedä. Taidan jaaritella tasan niin kauan kuin ääntä ja energiaa siihen riittää. Silloin, kun toisen nyökyttely alkaa olla konemaista ja vastakommentit yhä harvinaisempia, ymmärrän toivottavasti lopettaa. :)