• Täällä sitä ollaan nettiluokassa ja yritetään luoda sujuvaa tekstiä sujuvaksi englanniksi sujuvasta elokuvasta nimeltä Panssarilaiva Potjomkin. Hauskaa. Katsotaan, mitä siitä tulee.

Eilenkin olin nettiluokassa koko päivän. Kyllä mä katsoin sen noin tunnin mittaisen elokuvan ja tein ihan vähän muistiinpanoja. Milanin piti mennä kaverinsa Aničkan kanssa elokuviin, mä ajattelin jättää suosiolla väliin - viikonloppuna käytiin katsomassa Casino Royale, viimeviikolla nähtiin Parfém, murhaajan tarina - mutta iltakahdeksalta nettiluokan suljettua M soitteli, tulenko suomenkielen opiskelijoiden pikkujouluihin. Menin Celetnálta Staroměstskan aukion ja joulumarkkinoiden kautta turistiestehyppyä filosofiselle tiedekunnalle eli meidän yliopistolle. Neljännessä kerroksessa oli otettu vähän glögiä, ja olipa siellä yksi tuttu vanhempi mieshenkilö, joka hengaa yliopistolla korkealentoisia juttuja opiskelijoiden korvaan supatellen. Kerran, tää on hyvä juttu, me oltiin Nooran kanssa Yliopiston kanttiinissa, juteltiin suomeksi, tämä sama mies istui samassa pöydässä ja alkoi askarrella jotain. Hetken päästä se seisoi meidän selän takana ja ojensi meille muutaman lappusen jotain tšekiksi ja englanniksi sanoen. Huomattiin, että siinä hän oli repinyt meille itäsuomalaisesta sanomalehdestä artikkeleita ja unkarilaisen musiikin konsertti-ilmoituksen( jälkimmäisestä tuli mieleen, että hyvin moni tšekki muistaa suomen ja unkarin kielten yhteiset juuret ja ylpeänä kertoo tietävnäsä näinkin tärkeän asian, kun kuulee meidän olevan Suomesta). Kiitettiin miestä ja ei voitu kuin ihmetellä. Joo-oh. Kai se on vähän Kaarlen yliopiston humanistien idoli, tai nähtävyys, tai mikä nyt ikinä. Hienoa brittiaksenttia ei voi olla huomaamatta. Suomea se kuulemma ymmärtää vähän, mutta ei ole puhunut.

Illan jatkeeksi mentiin HanyBanyyn, opiskelijoiden suosimaan savuiseen pikkukapakkaan, juotiin yhdet punaviinit(siis minä ja M)(siis ei olutta!) ja tavattiin taas uusi suomalainen uhri, joka on pariutunut tšekkiläisen kanssa. Juteltiin muidenkin suomalaisten kanssa Venäjästä, Tšekistä, Suomesta ja Ranskasta. Kaarlen yliopiston suomenkielen opiskelijat on vähän liian hyviä puhumaan suomea, joten yleensä yhteisissä illanvietoissa kielenä on suomi. Tänä vuonna alottaneita suomen opiskelijoita on kuulemma yli 20! Tosin noin 12 käy säännöllisesti luennoilla.

Nyt mun on jatkettava hommia, tarkoitan: aloitettava. Yritin houkutella Milanin tuomaan mulle iltapäivällä hyppytunneillaan kahvia:) Saara tulee tänne jo maanantai-iltana, sitten on joulu, sitten lähdetään Lontooseen Janan häihin, sitten meidän poppoo tulee(näen Jussinkin, se on kasvanut varmaan hirveästi, se kuulemma tykkää porkkanasta ja päärynästä, banaanille irvisti, heheh), sitten me tullaan Lontoosta ja sitten kun porukat lähtee, tulee Heidi Slovakiasta(suomalainen tyttö siis kuitenkin), sitten tulee Silja ja sitten sen jälkeen tulee rauha. Mutta meillä ei oo käynyt vieraita koko syksynä, joten nyt passaa tulla!!

Aamulla muistelin Ellin tapaa viedä äitin vanhasta aamutakista vyö, tai mun pompula, ja alkaa maukua tietyllä tavalla, kuin ilmoittaakseen mielikuvituspennuilleen pyydystäneensä hiiren. Saalis on täällä, tulkaa syömään! Voi että. Milania hymyilytti: Elli? Ai se pianokissa?

Kauhea ikävä meidän kissoja.

Vitsiii..

menee hermo, kun pitäis kirjoittaa kymmenen sivun analyysi avant-garde -elokuvasta, ja hyvä kun tietoa ei löydy ei sitten minkäänlaista käyttökelpoista!!!!! Siis ensinnäkin avant-garde näyttää olevan leffa-alalla niin hämärä käsite, ettei mitään tuu, ja vielä pitäis keksiä, mistä sen leffan X sais käsiin, jos sen meinaa analysoida, pakkohan se olis muutamaan kertaan katsoa. Voi vitura, oon istunut muutaman tunnin koneella ja lintsasin keskustelukurssinkin kun suunnittelin eteneväni tässä asiassa nyt vihdoinkin.

Aikaa olis joulukuun puoleen väliin, eli helppo nakki. Ihana aihe - elokuva, ja vielä 20-luvun, mutta hei ei työn ALKUUN pääsemisen pitäs olla niin vaikeeta.

Mitäs tässä, käyn surffaamassa muilla sivuilla ja lukemassa kommentteja, joita on vihdoin tullut niin kyllähän minä rauhoitun.

Sergei Eisensteinin neuvostoleffoista (kuten Panssarilaiva Potemkin, Lakko jne.) löytyy aika hyvin tietoa. Eri asia on, saanko mä näillä pohjatiedoillani keksittyä pienoisromaanin verran asiaa. Eh.

Noniin. Mulla on taas nälkä, täällä vaan kasvattanu mahalaukkua ja nyt siitä kärsitään.

eihän tässä sen kummempia

Koti on siellä, mihin sen tekee.


Aika on aina vastahankaan, mutta mitäs siitä. Lyhyesti: Ana kutsui meidät syömään luokseen, joten yhdeksäs joulukuuta minä, Noora ja Hanne mennään tšekin opettajamme luo päivälliselle. Miksi? Miksi ei.

Eilen kuulin, että ainakin Kaarlen yliopiston puolesta asiat alkaa rullata, että saatais jatkaa opiskelua täällä. Monelle tämä ei liene uutinen, minä taidan olla aina vähän sokea tällaisten ennustamisessa. No, turha luvata ennen kuin mikään on varmaa.

Ah joo. Kivaa ollut saada kavereilta mailia ja lueskella muidenkin blogeja ja kuunnella toisten joulunodotusta, mutta mua vähän harmittaa, että aika menee niin nopeasti. Pääsyy taitaa olla se, etten tiedä, mitä sitten tekisin. Mistä hakea asuntoa. Töitä. Jatkaako venäjää vai yrittää jotain muuta. Tšekki on kivaa

niin kauan kuin sitä osaa.

Osaaminenkin on suhteellista, mutta selväähän se on, ettei mun kielitaidolta vielä odoteta kovin paljoa. (miksi on helpompaa luottaa itseensä ja pärjätä silloin, kun ei odoteta mitään? )

Haaveilen tulevasta Praha-viikonlopusta, aion nimittäin käydä joulumarkkinoiden avajaisissa, jossain valokuvanäyttelyssä ja Malá Stranassa kävelyllä. Liian pitkä aika siitä, kun on katsonut tätä kaupunkia turistin silmin.

Siltä varalta, että joku lukee tätä: joulun vietän Tšekeissä, mutta Suomeen tuun varmaan helmikuun alkupuolella. Vanhemmat tulee uudeksi vuodeksi, Saara tulee ennen joulua ja Pauliina ja Silja on puhunut myöskin tänne tulosta. Jei!! Mulla onkin kavereita!

Nyt oon myös hoitamassa sitä asiaa, että jäisin tänne kevätlukukaudeksikin. Nii-in, Praha vetää puoleensa.

Deja vu: mulla on nälkä.

Kuuluu hyvää.
Oltiin viikonloppuna Milanin kanssa Olomoucissa Moraviassa, aika meni tietysti nopeasti, mut oli kyllä kivaa. O on semmoinen mukava pikkukaupunki, keskusta on kaunis ja ravintoloita aika paljon kaupungin kokoon nähden. Tommonen pidennetty viikonloppu riitti juuri sopivasti, mutta paluu arkeen on aina paluu aikaisempiin heräämisiin ja nopeasti liikkeelle lähtemiseen, mistä mulla on kyllä jo usean vuoden kokemus. Tää tyttö tykkää nukkumisesta milloin vain ja missä vain, vaikka autotiellä.
Perjantaina oli vuoden 1989 samettivallankumouksen muistopäivä ja siksi vapaata. Lähettiin pe kymmenen aikaan aamulla pendolinolla(siistillä ja tilavammalla kuin Suomessa (penkkejä vain kolme yhdellä rivillä))ja oltiin Olomoucissa ennen yhtä. Käveltiin parikyt minuuttia Pension Moraviaan, mukavaan ja siistiin, pieneen hostelliin, kartan avulla löydettiin. Jätettiin tavarat huoneeseen ja lähdettiin kaupunkia tutkailemaan. Tuomiokirkko, kellotorni, aukio, jolle on rakennettu ympäristöön sopimaton betonirakennus, joulukuusen pystytystä torilla, ihmisiä ei juuri missään, sumua. Ravintoloita, suljettuja ravintoloita. Kai tyypillinen tsekkiläinen pyhäpäivä.
Löydettiin avoinna oleva ravintola, ruokalista oli kirjoitettu hassulla murteella, tarjoilija puhui nopeasti ja epäymmärrettävästi. Mutta selvittiin, siis minäkin. Söin kanaa sienisipulikastikkeella ja keitettyjä perunoita, joita oli ainakin 300g ja joissa oli hirveästi suolaa ja rasvaa, kuten aina. Mutta hyvää oli, kuten aina.Ruokajuomana olutta. Kuten aina.
Oltiin niin onnellisia siitä, että meidän huoneessa oli tv, jossa näkyi ainakin 20 kanavaa, ja häkeltyneitä tästä epätavallisesta mahdollisuudesta tuijottaa dubattuja amerikkalaisia c-luokan leffoja vaikka aamuyöllä, päätettiin mennä kotiin eikä elokuviin. Katsottiin montaa kanavaa yhtäaikaa(muistakaa tehokkuusajattelu) ja keskityttiin Animal Planetin tarjoamiin ohjelmiin isoista kissoista. Muita mainittavia: tv-mainoksia unkariksi.
Lauantai-aamuna lähdettin aikaisin eli kymmenen aikaan(?) liikkeelle. Suuntana oli eläintarha Svatý Kopečekilla eli kukkulalla vähän matkan päässä Olomoucin keskustasta. Hienoja maisemia, tasaisia peltoja, sumua, joka esti näkemästä mäeltä kaupunkiin. Ja kun mulla olis ollut kamerakin mukana.
Eläintarha oli isompi kuin Prahan, mutta ihmisiä oli vähemmän(vaikka se onkin eläintarha). Sää oli vähän kolea ja paikka sellainen, johon kannattaa mennä kauniimmalla ilmalla, mutta eläinseuran puutteesta kärsineenä viihdyin muutaman tunnin lässyttämässä ja tarkkailemassa elukoita isoista kissoista aina magnusteihin ja pienen pieniin apinoihin. Tiedän kyllä, että villieläin on villieläin ja kotimaansa luontoon se kuuluisi. :(
Iltasella etsittiin toinen ravintola, oli nälkä ja väsy kävelemisestä. Söin kalaa, tarjoilijat katsoi lätkää erikoiskabinetissa. Juotiin pari Staropramenia ja mentiin kaupan kautta kotiin. Ostettiin yömyssyiksi Fernet sitrusta ja kolaa ja heräsin viideltä aamuyöllä päivävaatteissa, vaikka oltiin kovasti suunniteltu pubeilua Olomoucissa. Näin huonoja me ollaan juhlimaan (ainakin valvomaan).
Sunnuntaina huone piti luovuttaa yhteentoista mennessä. Mentiin kaupungille, valokuvasin, kävimme Olomoucin taidemuseossa, jossa oli nykytaidetta(jota M ei ymmärtänyt kuulemma) ja vähän myös art decoakin:) Käytiin vielä kerran ulkona syömässä eli pizzalla ilm. paikallisessa teinilässä ja kahvilassa, joka oli hieno mutta kohtuuhintainen. Maha täynnä juna-asemalle uudet kengät jalassa hiertämässä roikuin Milanin kädessä, mutta en marissut. Matka menikin yllättävän nopeasti, koska/vaikka M yritti valaista mulle Tšekin historiaa kävellessämme. Käväistiin kirkossa ja näin palan "linnasta", jossa asuu uskonnollisia heppuja (tarkennus myöhemmin) ja viimeiset katsaukset Olomoucin katuihin. Ja sitten: pikajuna, jolla tultiin Prahaan sunnuntai-iltana, oli aivan täynnä opiskelijoita ja tätejä ja humalaisia miehiä, ja seisottiin suurimman osan matkasta käytävällä. Kuka kuvitteli pääsevänsä istumaan? Loppumatkasta se toteutui. Minä luin kirjaa(Bohumil Hrabal: I Served the King of England) ja Milan kuunteli olomoucilaisen tädin kertomuksia ties mistä, enkä ymmärtänyt mitään kun sama täti kysyi multa, olenko väsynyt. Kielimuuri, mä asun hei Prahassa eikä meillä siellä puhuta tollai. Silloin muistin moton "Hymyile, vaikka et ymmärtäisi mitään".

Illalla yhdeksän jälkeen kaupan kautta kotiin. Kyllä Praha on pieni ja kodikas kaupunki, koska sen tuntee jo vähän paremmin. Viime yön nukuin sikeämmin kuin vähään aikaan. Oli kiva reissu ja meidän oletettu vuosipäiväkin meni siinä sivussa.

:)

Taas on lämmintä noin kymmenen astetta. Istun tietokoneluokassa, joka on Celetnan lähellä ullakkokerroksessa. Täällä on ihanat kattohirret näkyvissä. Mä sanoin, että täällä voisin asua. Kattoikkunat saisi kyllä olla isommat. Siis jos asuisin täällä... Olenhan rikas humanisti.

Viikon päästä viikonloppuna suunnitellaan Milanin kanssa matkaa johonkin päin Määriä, ehkä etelään. Brno tai Olomouc voisi olla kiva. Brno on Tsekin toiseksi suurin kaupunki ja Olomoucissa olisi kaikkea nähtävää muuten vaan, mm. Unescon suojelukohteita. Siihen mennessä olisi kyllä hyvä tehdä jotain kameralle. Rikoin sen näppäränä tyttönä juuri ennen tännetuloa. Onneksi muuten toimii, mutta akku ei okein pysy paikallaan. Harmittaa ihan hirveästi, vaikka onkin pieni juttu korjata se. Toivottavasti on.

Eilen oli vapaapäivä, koska tiedekunnan rehtori tai muu tärkeä jehu sai myöntää iltapäivän vapaaks, eikä mulla eilen olis ollutkaan kuin yksi luento. Käytiin M:n kanssa Park Hostovařissa, kauppakeskuksessa, mentiin sinne ratikalla. Mulla oli ollut tarkoituksena olla viikko syömättä ravintoloissa( ja mielellään juomatta myös) , mutta unohdin sen, mikä ei ollut oleellista sillä hetkellä, eli tuon päätöksen. Haha. Mä oon mä. Tai lieneekö se nyt niin hauskaakaan.

Milan istuu vieressä ja kirjoittelee tehtäviä illan tunnille. Se opettaa jossain kielikoulussa suomea muutamalle ihmiselle. On uskomatonta, miten joku keksii opiskella suomea huvikseen, vieläpä täällä Prahassa. Viime lauantaina oltiin yliopiston suomen opiskelijoiden järjestämissä ¨Suomi-bileissä", joissa ei tosin tarjoiltu lapparia (ei harmita). Istuttiin, juotiin ja juteltiin lopulta enimmäkseen suomalaisten, joita siellä oli enemmän kuin tsekkejä tai slovakeja, kanssa. Oli kyllä kivaa, mutta ratikkapysäkkiä etsiessä piti jupista, miksei jääty pidemmäksi aikaa. Myöhemmin kuulin, että se olin minä, joka ehdotti kotiinlähtöä. Tämä on siis vain Milanin versio. Epäile aina.

Ens viikonloppuna kai Nučiceen, M:n sisko tulee tänäiltana Englannista, tapaan nyt senkin vihdoin.

Pari kuukautta täällä oloa kulunut, puhunko täydellistä tšekkiä? Puhunko tšekkiä?

jei
moi

Tänne satoi ensilumi viimeyönä!!

Pitäis päästä kuvaamaan eikä olla koulussa...

Luin hyvän sanonnan Milanin suomen kielen koulupapereista
Ota hymy huuleen ja lähde vastatuuleen

täällä tuulee melkoisesti. viiskytmetriä sekunnissa, sanoo Metro-lehti

Jaahas. Aina, kun olis jotain sanottavaa, konetta ei ole lähettyvillä taikka on keskiyö taikka on molempia. Eli tajunnanvirtaa, olkaa hyvä.

Kirjoitettiin Nooran kans just äsken mahdollisimman ystävällinen( tai mahdollisimman vähän aggressiivinen) maili Tre:n yliopiston professorille, ettei me tykätä siitä, jos tsekin kielen opetusta supistettaisiin. Kuultiin nimittäin viime viikolla, että näin saattais käydä. Eihän siinä olis mitään järkeä, varsinkin kun mun ymmärtääkseni yliopiston ei tarvi maksaa siitä opetuksesta ja innokkaita opettajiakin todistettavasti löytyy. Noh, saa nähdä, kuunteleeko ne meitä maailman innokkaimpia ja(ei niin todistettavasti) ahkerimpia opiskelijoita.

Sormet on jäässä kun puhaltaa Suomesta. Prahassa on kylmää, jopa miinus kaks astetta. Tänään oli niin nätti ilma, ettei kyennyt menemään aamuluennoille vaan houkuttelin Milanin mun kanssa kävelylle. Kas, olikin aika kova tuuli kun seikkailtiin Želivskehon vieressä olevalla hautausmaalla, osuvasti näin kuolleiden sielujen päivänä(tai miten nyt olikaan)tuli sellainen mieleen. Jännittävinta sillä reissulla oli huomata, että Tšekeissä haudoille laitetaan aina vainajan valokuva. Mullahan kesti tovi niitä tutkaillessa. M kertoi, että usein tuhkauurnia, jotka on asetettu esille semmoseen lasiluukulliseen muuriin, varastetaan ja käytetään omiin tarkoituksiin. Sairasta. Vanhimmat haudat sillä alueella näytti olevan 1800-luvun alkupuolelta.

Samalla reissulla käytiin katsomassa rautatieasemaa, jossa naisen kanssa vastaantullut mies kysyi, mistä olen ostanut mun punaisen Maatuška-huivini(vastaus:Venäjältä) ja käytiin myös Prahan vanhimmalla rautatieasemalla, rakennettu 1840-luvulla. Hieno oli, mutta tietysti joku pöllöpää on keksinyt, että jos sen purkaisi, tilalle vois rakentaa ostoskeskuksen, joka olis tuottava sijaintinsa vuoks. Kyllä kyllä, Praha kaipaa lisää shoppailukeskuksia.

Pitää mennä luennolle, ei aina voi lintsata.

Kyllä minä opiskelen, ihan oikeesti.

Tänään alkoi kolmas virallinen kouluviikko. Aamun tunnit meni enemmän tai vähemmän(lue:enemmän) ohi korvien, kun Tšekin historia ei tšekin kielellä mene kaaliin ihan vaivatta. Muuten olo on aika levännyt, kun oltiin taas Milanin vanhempien luona Nučicessa viikonloppuna. Lämmintä oli, ei voi valittaa. Melkein jo ehdin luulla, että lämpöset kelit meni jo ja seuraavaks tulee ensilumi. Eikä mitään - tälle viikolle luvattu jopa kahtakymmentä astetta plussaa! Lihotuskuuri jatkuu.
Tuli taas lauantaina ja sunnuntaina syötyä hyvin, ähkyä helpotti vähän se, kun käveltiin pitkin Nučicen peltoja ja ihailtiin maisemia. Tai niin se tais olla, että minä niitä eniten ihailin. Turisti mikä turisti.

Lämmityksetkin aloitettiin. Meillä se toimii kaasulla, ja ainakin aluksi tuntui melkein liiankin kuumalta. Jonkun kummallisen logiikan mukaan mä sitten sainkin flunssan. Se kyllä meni jo melkein kokonaan ohi. Vähän jotain vanhentuneita eukalyptustippoja nenään ja normaalin verran(eli aika paljon) teetä, niin kyllä se siitä. Ehkä mä kuulun niihin viikonloppusairastajiin. Arkena on muutakin tekemistä kun nukkua. Pah!

Koulua on tarpeeks ja vähäsen lisää. Meitä pidetään varmaan ihan hulluina kun haalittiin itellemme enemmän kursseja kuin oli tarkoitettu. Ei se mitään, suomalaisia pidetään kai valmiiks jo vähän hulluina. Ainakin täällä tuo suomalaisten juomakulttuuri tuntuu olevan tiedossa. Jossain tv-ohjelmassakin pohdittiin, onko vodka kotonaan Venäjällä vai Suomessa. Tietenkin Venäjällä,(meillä juodaan mitä vaan sattuu olemaan) ja kun ohjelmassa mainittiin Suomi, ohessa näkyi tietenkin järveä, saari ja mökki. Idyllistä.

Vaarallisia nuo nesteet: järvet ja viina, ja varsinkin yhdessä.

Tuli vaan mieleen.

Ja kissoista sen verran, ettei Nučicen villikissat edelleenkään kesyynny mulle. Kahta yritin taas silittää, mutta olivatpa nopealiikkeisia kun vähän halusin astua lähemmäs. Harmi! Tyydyin tuijottelemaan ikkunasta punaista pulskaa naapurin kissaa, joka köllötteli aurinkolaikuissa ja välillä käänteli laiskasti päätään, jos nyt sattui kiinnostamaan. Kerran se kissa oli hävinnyt vakiotähystyspaikaltaan, ja hetken päästä huomattiin Milanin ja sen äitin kanssa, että katti olikin kiivennyt portaiden yllä olevalle parrulle. Sen maha roikkui siististi molemmilla puolilla, ja sieltä se tähysteli vähän kauemmas. Ei pidä aliarvioida kissan ketteryyttä, edes lihavamman. Voi että, millon mä soitan sinne lehteen, jonka toimitus ilmoitti viime viikon numerossa, että kissanpentu olis tarjolla? Tänään?

Nälkä tässä tulee, ja luento alkaa puolen tunnin päästä. Järkevintä mennä.
E