Koti on siellä, mihin sen tekee.


Aika on aina vastahankaan, mutta mitäs siitä. Lyhyesti: Ana kutsui meidät syömään luokseen, joten yhdeksäs joulukuuta minä, Noora ja Hanne mennään tšekin opettajamme luo päivälliselle. Miksi? Miksi ei.

Eilen kuulin, että ainakin Kaarlen yliopiston puolesta asiat alkaa rullata, että saatais jatkaa opiskelua täällä. Monelle tämä ei liene uutinen, minä taidan olla aina vähän sokea tällaisten ennustamisessa. No, turha luvata ennen kuin mikään on varmaa.

Ah joo. Kivaa ollut saada kavereilta mailia ja lueskella muidenkin blogeja ja kuunnella toisten joulunodotusta, mutta mua vähän harmittaa, että aika menee niin nopeasti. Pääsyy taitaa olla se, etten tiedä, mitä sitten tekisin. Mistä hakea asuntoa. Töitä. Jatkaako venäjää vai yrittää jotain muuta. Tšekki on kivaa

niin kauan kuin sitä osaa.

Osaaminenkin on suhteellista, mutta selväähän se on, ettei mun kielitaidolta vielä odoteta kovin paljoa. (miksi on helpompaa luottaa itseensä ja pärjätä silloin, kun ei odoteta mitään? )

Haaveilen tulevasta Praha-viikonlopusta, aion nimittäin käydä joulumarkkinoiden avajaisissa, jossain valokuvanäyttelyssä ja Malá Stranassa kävelyllä. Liian pitkä aika siitä, kun on katsonut tätä kaupunkia turistin silmin.

Siltä varalta, että joku lukee tätä: joulun vietän Tšekeissä, mutta Suomeen tuun varmaan helmikuun alkupuolella. Vanhemmat tulee uudeksi vuodeksi, Saara tulee ennen joulua ja Pauliina ja Silja on puhunut myöskin tänne tulosta. Jei!! Mulla onkin kavereita!

Nyt oon myös hoitamassa sitä asiaa, että jäisin tänne kevätlukukaudeksikin. Nii-in, Praha vetää puoleensa.

Deja vu: mulla on nälkä.

Kuuluu hyvää.
Oltiin viikonloppuna Milanin kanssa Olomoucissa Moraviassa, aika meni tietysti nopeasti, mut oli kyllä kivaa. O on semmoinen mukava pikkukaupunki, keskusta on kaunis ja ravintoloita aika paljon kaupungin kokoon nähden. Tommonen pidennetty viikonloppu riitti juuri sopivasti, mutta paluu arkeen on aina paluu aikaisempiin heräämisiin ja nopeasti liikkeelle lähtemiseen, mistä mulla on kyllä jo usean vuoden kokemus. Tää tyttö tykkää nukkumisesta milloin vain ja missä vain, vaikka autotiellä.
Perjantaina oli vuoden 1989 samettivallankumouksen muistopäivä ja siksi vapaata. Lähettiin pe kymmenen aikaan aamulla pendolinolla(siistillä ja tilavammalla kuin Suomessa (penkkejä vain kolme yhdellä rivillä))ja oltiin Olomoucissa ennen yhtä. Käveltiin parikyt minuuttia Pension Moraviaan, mukavaan ja siistiin, pieneen hostelliin, kartan avulla löydettiin. Jätettiin tavarat huoneeseen ja lähdettiin kaupunkia tutkailemaan. Tuomiokirkko, kellotorni, aukio, jolle on rakennettu ympäristöön sopimaton betonirakennus, joulukuusen pystytystä torilla, ihmisiä ei juuri missään, sumua. Ravintoloita, suljettuja ravintoloita. Kai tyypillinen tsekkiläinen pyhäpäivä.
Löydettiin avoinna oleva ravintola, ruokalista oli kirjoitettu hassulla murteella, tarjoilija puhui nopeasti ja epäymmärrettävästi. Mutta selvittiin, siis minäkin. Söin kanaa sienisipulikastikkeella ja keitettyjä perunoita, joita oli ainakin 300g ja joissa oli hirveästi suolaa ja rasvaa, kuten aina. Mutta hyvää oli, kuten aina.Ruokajuomana olutta. Kuten aina.
Oltiin niin onnellisia siitä, että meidän huoneessa oli tv, jossa näkyi ainakin 20 kanavaa, ja häkeltyneitä tästä epätavallisesta mahdollisuudesta tuijottaa dubattuja amerikkalaisia c-luokan leffoja vaikka aamuyöllä, päätettiin mennä kotiin eikä elokuviin. Katsottiin montaa kanavaa yhtäaikaa(muistakaa tehokkuusajattelu) ja keskityttiin Animal Planetin tarjoamiin ohjelmiin isoista kissoista. Muita mainittavia: tv-mainoksia unkariksi.
Lauantai-aamuna lähdettin aikaisin eli kymmenen aikaan(?) liikkeelle. Suuntana oli eläintarha Svatý Kopečekilla eli kukkulalla vähän matkan päässä Olomoucin keskustasta. Hienoja maisemia, tasaisia peltoja, sumua, joka esti näkemästä mäeltä kaupunkiin. Ja kun mulla olis ollut kamerakin mukana.
Eläintarha oli isompi kuin Prahan, mutta ihmisiä oli vähemmän(vaikka se onkin eläintarha). Sää oli vähän kolea ja paikka sellainen, johon kannattaa mennä kauniimmalla ilmalla, mutta eläinseuran puutteesta kärsineenä viihdyin muutaman tunnin lässyttämässä ja tarkkailemassa elukoita isoista kissoista aina magnusteihin ja pienen pieniin apinoihin. Tiedän kyllä, että villieläin on villieläin ja kotimaansa luontoon se kuuluisi. :(
Iltasella etsittiin toinen ravintola, oli nälkä ja väsy kävelemisestä. Söin kalaa, tarjoilijat katsoi lätkää erikoiskabinetissa. Juotiin pari Staropramenia ja mentiin kaupan kautta kotiin. Ostettiin yömyssyiksi Fernet sitrusta ja kolaa ja heräsin viideltä aamuyöllä päivävaatteissa, vaikka oltiin kovasti suunniteltu pubeilua Olomoucissa. Näin huonoja me ollaan juhlimaan (ainakin valvomaan).
Sunnuntaina huone piti luovuttaa yhteentoista mennessä. Mentiin kaupungille, valokuvasin, kävimme Olomoucin taidemuseossa, jossa oli nykytaidetta(jota M ei ymmärtänyt kuulemma) ja vähän myös art decoakin:) Käytiin vielä kerran ulkona syömässä eli pizzalla ilm. paikallisessa teinilässä ja kahvilassa, joka oli hieno mutta kohtuuhintainen. Maha täynnä juna-asemalle uudet kengät jalassa hiertämässä roikuin Milanin kädessä, mutta en marissut. Matka menikin yllättävän nopeasti, koska/vaikka M yritti valaista mulle Tšekin historiaa kävellessämme. Käväistiin kirkossa ja näin palan "linnasta", jossa asuu uskonnollisia heppuja (tarkennus myöhemmin) ja viimeiset katsaukset Olomoucin katuihin. Ja sitten: pikajuna, jolla tultiin Prahaan sunnuntai-iltana, oli aivan täynnä opiskelijoita ja tätejä ja humalaisia miehiä, ja seisottiin suurimman osan matkasta käytävällä. Kuka kuvitteli pääsevänsä istumaan? Loppumatkasta se toteutui. Minä luin kirjaa(Bohumil Hrabal: I Served the King of England) ja Milan kuunteli olomoucilaisen tädin kertomuksia ties mistä, enkä ymmärtänyt mitään kun sama täti kysyi multa, olenko väsynyt. Kielimuuri, mä asun hei Prahassa eikä meillä siellä puhuta tollai. Silloin muistin moton "Hymyile, vaikka et ymmärtäisi mitään".

Illalla yhdeksän jälkeen kaupan kautta kotiin. Kyllä Praha on pieni ja kodikas kaupunki, koska sen tuntee jo vähän paremmin. Viime yön nukuin sikeämmin kuin vähään aikaan. Oli kiva reissu ja meidän oletettu vuosipäiväkin meni siinä sivussa.

:)

Taas on lämmintä noin kymmenen astetta. Istun tietokoneluokassa, joka on Celetnan lähellä ullakkokerroksessa. Täällä on ihanat kattohirret näkyvissä. Mä sanoin, että täällä voisin asua. Kattoikkunat saisi kyllä olla isommat. Siis jos asuisin täällä... Olenhan rikas humanisti.

Viikon päästä viikonloppuna suunnitellaan Milanin kanssa matkaa johonkin päin Määriä, ehkä etelään. Brno tai Olomouc voisi olla kiva. Brno on Tsekin toiseksi suurin kaupunki ja Olomoucissa olisi kaikkea nähtävää muuten vaan, mm. Unescon suojelukohteita. Siihen mennessä olisi kyllä hyvä tehdä jotain kameralle. Rikoin sen näppäränä tyttönä juuri ennen tännetuloa. Onneksi muuten toimii, mutta akku ei okein pysy paikallaan. Harmittaa ihan hirveästi, vaikka onkin pieni juttu korjata se. Toivottavasti on.

Eilen oli vapaapäivä, koska tiedekunnan rehtori tai muu tärkeä jehu sai myöntää iltapäivän vapaaks, eikä mulla eilen olis ollutkaan kuin yksi luento. Käytiin M:n kanssa Park Hostovařissa, kauppakeskuksessa, mentiin sinne ratikalla. Mulla oli ollut tarkoituksena olla viikko syömättä ravintoloissa( ja mielellään juomatta myös) , mutta unohdin sen, mikä ei ollut oleellista sillä hetkellä, eli tuon päätöksen. Haha. Mä oon mä. Tai lieneekö se nyt niin hauskaakaan.

Milan istuu vieressä ja kirjoittelee tehtäviä illan tunnille. Se opettaa jossain kielikoulussa suomea muutamalle ihmiselle. On uskomatonta, miten joku keksii opiskella suomea huvikseen, vieläpä täällä Prahassa. Viime lauantaina oltiin yliopiston suomen opiskelijoiden järjestämissä ¨Suomi-bileissä", joissa ei tosin tarjoiltu lapparia (ei harmita). Istuttiin, juotiin ja juteltiin lopulta enimmäkseen suomalaisten, joita siellä oli enemmän kuin tsekkejä tai slovakeja, kanssa. Oli kyllä kivaa, mutta ratikkapysäkkiä etsiessä piti jupista, miksei jääty pidemmäksi aikaa. Myöhemmin kuulin, että se olin minä, joka ehdotti kotiinlähtöä. Tämä on siis vain Milanin versio. Epäile aina.

Ens viikonloppuna kai Nučiceen, M:n sisko tulee tänäiltana Englannista, tapaan nyt senkin vihdoin.

Pari kuukautta täällä oloa kulunut, puhunko täydellistä tšekkiä? Puhunko tšekkiä?

jei
moi

Tänne satoi ensilumi viimeyönä!!

Pitäis päästä kuvaamaan eikä olla koulussa...

Luin hyvän sanonnan Milanin suomen kielen koulupapereista
Ota hymy huuleen ja lähde vastatuuleen

täällä tuulee melkoisesti. viiskytmetriä sekunnissa, sanoo Metro-lehti

Jaahas. Aina, kun olis jotain sanottavaa, konetta ei ole lähettyvillä taikka on keskiyö taikka on molempia. Eli tajunnanvirtaa, olkaa hyvä.

Kirjoitettiin Nooran kans just äsken mahdollisimman ystävällinen( tai mahdollisimman vähän aggressiivinen) maili Tre:n yliopiston professorille, ettei me tykätä siitä, jos tsekin kielen opetusta supistettaisiin. Kuultiin nimittäin viime viikolla, että näin saattais käydä. Eihän siinä olis mitään järkeä, varsinkin kun mun ymmärtääkseni yliopiston ei tarvi maksaa siitä opetuksesta ja innokkaita opettajiakin todistettavasti löytyy. Noh, saa nähdä, kuunteleeko ne meitä maailman innokkaimpia ja(ei niin todistettavasti) ahkerimpia opiskelijoita.

Sormet on jäässä kun puhaltaa Suomesta. Prahassa on kylmää, jopa miinus kaks astetta. Tänään oli niin nätti ilma, ettei kyennyt menemään aamuluennoille vaan houkuttelin Milanin mun kanssa kävelylle. Kas, olikin aika kova tuuli kun seikkailtiin Želivskehon vieressä olevalla hautausmaalla, osuvasti näin kuolleiden sielujen päivänä(tai miten nyt olikaan)tuli sellainen mieleen. Jännittävinta sillä reissulla oli huomata, että Tšekeissä haudoille laitetaan aina vainajan valokuva. Mullahan kesti tovi niitä tutkaillessa. M kertoi, että usein tuhkauurnia, jotka on asetettu esille semmoseen lasiluukulliseen muuriin, varastetaan ja käytetään omiin tarkoituksiin. Sairasta. Vanhimmat haudat sillä alueella näytti olevan 1800-luvun alkupuolelta.

Samalla reissulla käytiin katsomassa rautatieasemaa, jossa naisen kanssa vastaantullut mies kysyi, mistä olen ostanut mun punaisen Maatuška-huivini(vastaus:Venäjältä) ja käytiin myös Prahan vanhimmalla rautatieasemalla, rakennettu 1840-luvulla. Hieno oli, mutta tietysti joku pöllöpää on keksinyt, että jos sen purkaisi, tilalle vois rakentaa ostoskeskuksen, joka olis tuottava sijaintinsa vuoks. Kyllä kyllä, Praha kaipaa lisää shoppailukeskuksia.

Pitää mennä luennolle, ei aina voi lintsata.

Kyllä minä opiskelen, ihan oikeesti.