Raskasta ja junnaavaa, sitä tää viikko on sittenkin. Tuntuu, että jos hetkeks jättää hommat sikseen, niihin tarttuminen on entistä vaikeampaa. Eipä ole ollut näin takkuista aikoihin! Nukuin mm. jo toisen kerran pommiin aamun luennoilta, joihin kyllä viime kerralla ehdin. Nyt päätin vaan kääntää myrtyneenä kylkeä. Jos oikein muistan, taisin aamulla miettiä unen läpi, miten naapuri noin aikaisin kolistelee suihkussa ja että onpas kiva nukkua hyvin...ja pitkään.

Mutta eihän tässä. Lintsasin sitten keskusteluharjoituksista, että ehtisin tehdä toisen kurssin läksyt. Kaikkien tehtävien dead line on aina samaan aikaan. Toisaalta mullahan ei ole muuta elämää, mikä helpottaa koko päivän pyhittämistä koululle. Sillä verukkeella kehtaankin loikoilla aina koko viikonlopun.

Nyt odotan aikaistetun viikonlopun alkamista. Lintsaan huomenna sen yhden ja ainoan luennon. Oikeestaan ajattelin tehdä huomenna kaikkia kouluhommia, mutta in my dreams eli ei tule tapahtumaan. Sen sijaan vois tehdä hyvässä ja nuoressa seurassa lumiukkoa, aloittaa uusi kaulaliina tai kauluri (en oo vielä päättänyt, kumpi) ja maalata ja suunnitella joulukortteja. Äiti onkin kysellyt ideoita jo. Ensin ajattelin, et on aivan liian aikaista. Mut onhan jo 18.11.!

Sauna, pubi ja jonkun uuden kakkureseptin kokeilemin houkuttelis myös. Juhlittavaa on eli tekosyyt kakkukahveille löytyy. Mulla vaan tuppaa olemaan aina liikaa suunnitelmia viikonlopuille. Eli jos saa edes puolet tehtyä niin HYVÄ!

Eilen oli muuten Samettivallankumouksen ja kansainvälinen opiskelijoiden päivä.

Kohta lähden syömään (teen sitä ennen esseen valmiiksi) ja sit lahjaa metsästämään. Lunta on maassa ja lisää tulee hiljalleen, saa nähdä, mitä tulee ajomatkasta.

Hyvää viikonloppua!

Tänään en toki lannistunut siitä, että juna tuli myöhässä enkä päässyt venyttelyyn. En edes hermostunut kuin hetkeksi sakosta, joka tulee aina kun jättää menemättä jumppaan. Mietin, että bussilla olisin kenties ollut ajoissa perillä. VR saa kohta kirjekuoren, jossa on kaikki kuitit maksamistani sakoista, jos ja kun niitä siis vielä tulee. Piristävää oli nähdä iso mustavalkoinen koira, jolla oli keppi suussa. Se oli niin huvittava kaikessa rauhallisuudessaan, joten jätin kiukkuilun sikseen.

Pääsin yliopistolle (ratikalla) noin 50 minuuttia myöhemmin kuin olin ajatellut. Päätin hakea koululla aamukahvin ja mennä kirjastoon hommiin. Luennotkin on peruttu, joten nyt on hyvää aikaa tehdä koulujuttuja. Tietenkin juuri silloin tekee mieli lukea älyttömiä meikkiblogeja, selailla maileja ja pyöriä netissä. Ehkä kohta aloitan?

Eilen kudoin M:n kaulahuivin loppuun. Onhan siitä vuoden päivät kun sen aloitin! Nyt etsin ohjeen omaa kaulahuivia varten. Lanka on jo ostettu: ihana liukuvärjätty Novitan Puro, sävynä Tundra (kuva). Onneks ostin pari kerää viime vuonna; sävyt on taas ihan uudet eikä tuota ehkä enää tehdä.

Nyt hommiin! Kivaa kun oli hetki aikaa huokaista.

Mustikka-aikako alkaa sitten kun olen Prahassa? Ja loppuu ennen kuin tulen takaisin. Niinkö?

Oon kesäleskenä, käyn töissä ja mietin kotiintultuani, mihin kodikkuus on yhtäkkiä hävinnyt. Tiskaan liian monta päivää haisseet astiat ja ymmärrän, että viihtyvyys on totta tosiaan kiinni siisteydestä. En sano, että kodikkaassa kodissa pitää olla puunattua (möisin sieluni), mutta itseäänkin voi arvostaa sen verran että siivoaa kotikuoppansa silloin tällöin.


Minä en näemmä siivoa, kokkaa tai loikoile sohvalla itseäni varten samaan malliin kun jos M on kotona. Miksiköhän?


Aurinko paistaa, mutta en mene ulos. Normaalioloissa nautin mahdollisuudesta mennä pihalle lukemaan. Heti töiden jälkeen. Mistään hajuastioista välittämättä.

Syön karkkia, mutta aika nopeasti alkaa ällöttää. Jaettu syöpöttely on ihan erilaista.

Käyn leffassa, mutta en uskalla mennä yksin. Normaalioloissa tässäkään ei olisi mitään ongelmaa kun ei tarvitse tulla kotiin, jossa ei odota kukaan.

Mihin kadotin kaikki kynäni? Miksen ole etsinyt niitä aikoihin?

Miksen osta nyt niitä herkkuja, joista M ei tykkää ja joista olen huomaamattani päässyt eroon?

Meidän tomaatintaimet on kuulemma fiasko. En tiedä. Saatan yrittää todistaa toisin. Teen kaikkeni, että voisin todistaa toisin. Otan selvää niiden hoitamisesta ja teen suunnitelman, jota noudatan tosissani. Hartaasti paneutuminen lillukanvarteen on mun juttuni.


Tuntuu että juuri paneutumista kaipaan. Sitä, ettei hetkeen ole muuttanut asentoa kun jokin on vienyt keskittymiskyvyn. Haluan taas maalata niin että jalat ja kädet puutuu. Ja tanssia. Polkea.


Sitten kun on jo kiire, juoksen hoitamassa tärkeitä kielikurssiin ja syksyn asumiseen liittyviä asioita.

Kuuntelen Kerkko Koskista kämppiksen Spotifylla ja helisen itelleni. Kumma, että kun on nälkä, kestää kaks tuntia ennen kuin sen voileivän jaksaa tehdä. Ne läksyt, joita ajattelin kerrankin aloittaa ajoissa, ovat yhä aloittamatta. Sama koskee luentopäiväkirjoja, tenttiin lukua, kynsien leikkuuta, kutomista, leffan vuokraamista jne.

Ärsyttää! Viime päivinä ollaan todettu kaverin kanssa, että jokaikinen silmät epäluonnollisen auki yliopiston käytävillä kuljeskeleva hyypiö on ottanu niitä älypillereitä, joilla hoidetaan ADHD:ta, Alzheimeria, yökastelua ja mitä kaikkea, niin aivan, ylioppineiden AIKAANSAAMATTOMUUTTA ja KESKITTYMISHÄIRIÖITÄ. Niin, tutkijatkin napsivat niitä ennen konferensseja ja dead lineja. Eikö tämä ole mennyt ihan ihmeelliseksi? Että ärsyttää, ihan kaikki, isosilmät!

Enkä lenkille mene vahingossakaan, en. Siellähän saattais vaikka piristyä! Mieluummin laulan Kasakkapartiota, Ida Marian lauluja ja jotain omia. Lämmitän kaakaomukillista kolmatta kertaa mikroaaltouunissa, koska unohdan ottaa sen ennen kuin se on jäähtynyt.

Pahinta on, että luulen tietäväni, mikä mun ongelmaan auttaisi.

Räyhäämisen voin jättää niille, jotka sitä osaa tehdä hedelmällisemmin.

Itselleni (osin muillekin) sättimisen voisin vaihtaa vaikkapa kuntoiluun! Kas!

Ne hetket, joina ei kestä kuunnella muiden ajatuksia vaan haluaa hautautua omaan maailmaan, voisi käyttää luomiseen.

Ne hetket, jotka käytän naama kiinni naamakirjassa, voisin pyhittää jalolle opiskelulle ja sille jonninjoutavalle mutta virkistävälle akateemisuudelle.


Musiikkia livenä, elokuvia halvalla, olutta sopivassa suhteessa ja avantouintia, niillä on mun kevätpipo löysennetty. Näin kissoista unta.



Kissoille on kehitetty niinkin hyvä pönttö kuin Litter Kwitter! Kuulin tästä työkaverilta.
http://www.litterkwitter.com.au/en/index.php




Viikonlopuks on suunnitelmissa kirkkokierrosta, jolla tutustutaan Tampereen kirkkoihin, miesten tekemää ruokaa, esitelmien tekemistä, omaa rauhaa ja kainalopaikkaa. Sopii varmasti.

Tulin ulos lähikirjastosta ja omasta kuplastani, johon olin uppoutunut tunnin verran naistenlehtien avulla. Heti kun huomasin, että luntahan pyryttää taivaan (tai ilman) täydeltä, alkoi jotenkin naurattaa. Siis lunta! Ihanaa! Eihän sen kevään sopinutkaan tulla vielä!

Keräsin kirjaston "lukusalin" pöydälle kolme lehteä: Trendin, Voi hyvin ja Käsityölehden. Eniten sain iloa Voi hyvin -lehdestä, jonka pääkirjoituksessa puhuttiin tennispallon kokoisesta sisimmästä, joka ei muutu, ole tyytymätön tai katoa. Oli hauskaa, että abstrakteille asioille annetaan tarkat mitat. Tennispallo on jo paljon helpompi kuvitella, ja oma sisin tulee heti paljon tuttavallisemmaksi.

Kirjastot on kivoja paikkoja. Oon viettänyt niissä viime päivät lintsaten luennoilta ja tehden rästihommia. Ihan typeräähän se on, lintsailu, mutta niin, luentopäiväkirjan tekeminen nyt vaan tuntui tärkeämmältä. Enkä ole edes varma, hyväksytäänkö se näinkin myöhässä palautettuna! Kirjastoissa tuli myös käytyä pienempänä isän kanssa, isä luki lehtiä ja minä sain kerrankin aikaiseksi lainattua nuorten kirjan. Tai lasten. Yleensä luin joko Viisikoita tai sitä ennen Matildaa ja siskon innoittamana Dakotaa. Sitten vähän myöhemmin tulivat The Baby-sitter Clubit, ja Viisikoista tuttu mässäily jatkui. Ruokakuvauksista tunnistaa heti, jos niiden kirjoittaja ei oikeasti ole nauttinut ruuasta.

En lukenut Neiti Etsiviä(toinen sisko taas luki niitä aina), mutta ihastuin Stephen Kingiin. Mässäily olikin nyt verellä ja kauhulla herkuttelua, mikä sopi tosi hyvin jännityksenkaipuuseeni. En lukenut niitä paksuimpia tiiliskiviä loppuun, siihen olin liian lyhytjänteinen, mutta jotain niistä jäi... Patricia Cornwellin Kay Scarpettan tutkimukset voitti Kingin ensimmäisestä kirjasta alkaen. En tosin muista, mikä se oli... Post mortem! Se oli tarpeeksi tieteellisiä todisteita täynnä, vakuutti muka asioista jotain ymmärtävän esiteinin.Jännitys vangitsi huomioni paljon paremmin kuin rikkaat luontokuvaukset ja pikkutytöille suunnatut pikkupoikajutut. Yritin, yritin lukea Anna-kirjoja, mutta Annan naiivius, huono keskittymiskyky ja itsepäisyys ärsytti, joko se oli liian lähellä omaa luonnettani tai liian tarkoituksellista ja korotti päähenkilön muita ylemmäs.

Vastaavaan keskittymisongelmaan ja kiukun tunteisiin törmäsin tšekkiläistä Isoäitiä lukiessani. Se on kuulemma realistinen, minusta se oli enemmän romanttinen kuvaus tsekkiläisesta maaseutuelämästä 1800-luvulla. Vasta kirjan loppupuolella olin tarpeeksi turtunut jeesustelu-kuvauksiin kaiken tietävästä isoäidistä ja luonnon hehkusta, että aloin pitää kirjaa aika hyvänä. Lopetettuani sen ajattelin, että kannatti ehdottomasti lukea. Ja nyt tiedän, että Božena Němcová oli aikansa radikaali naiskirjailija!

Viikonloppuna haluan ulkoilla, käydä pitkällä kävelyllä M:n kanssa. Lauantaille ei tarvitsis suunnitella mitään. Voisi tehdä hidasta ruokaa, nauttia, keskustella ja täyttää hali-kiintiötä. Nyt nautin vielä ihanasta rauhastani!

Lily Allen ja Ida Maria sopivat tähän viikkoon. Yksin kotona ollessani soitan musiikkia aika paljon. Kevät paistaa ikkunoista sisään, vaikka lasit onkin tosi likaiset. Avasin parvekkeen oven ja huomasin lumen sulaneen lattialta melkein kokonaan (ovi tosiaankin aukesi!).

Oon yrittänyt pysyä kirjastolla tekemässä hommia, mutta edistyn tosi hitaasti. Nytkin olen kotona, mikä on virhe jos haluaa pysyä ruodussa :D Musiikki soi, kahvia juodaan pitkään ja feisbuukataan. Ihan naurettavaa kuvitella valmistuvansa joskus tällä menolla. Joskus? Mulla on palava kiire ja halu edistyä VIHDOIN.

Otan kaverin neuvosta vaarin ja keskityn kouluun kuukauden ajan. En ole määritellyt tätä kuukautta tarkemmin, sen kestoa ainakaan, joka voi olla kolme viikkoa tai vuotta. Sekin on ihan hyvä, jos onnistun kolmen päivän ajan pakertamaan tehokkaasti.


Oon innoissani siitä, etten oo kiinni missään työpaikassa nyt. Vaikka rahattomuus on tietynlainen vankila, tunnen jotenkin olevani vapaa kun täytyy hoitaa "vain" koulu. Siksikin haluan panostaa siihen entistä enemmän.

Odotan kevättä, kadut on melkein kuivina jo. Lenkkarit, vaaleet vaatteet, valoisat päivät ja levottoman iltakävelyt vielä kylminä iltoina. Kirjastoon ei onneksi ole pitkä matka.


Ja ne naistenlehdet ja kaffilat. Ne jotenkin kuuluu keväisiin ja syssyihin. Tykkään siitäkin, etten ole haalinut uutta tavaraa kotiin vaan olen ostanut harkiten. Se koskee karkkiakin!


Otan spurtin, kuivaan hiukset ja lähden työpaikalle, yliopistolle.