Tänään on torstai. Onhan tänään torstai?

Meillä alkoi englanninkielinen kirjallisuuskurssi tänään. En tykkää puhua englantia enkä ainakaan natiivien kanssa, ja heitähän on siellä suurin osa. Kaliforniasta ja jostain, ties mistä, ja se aksentti - ja minä en ole jenkkikielteinen enkä ainakaan -myönteinen, se aksentti on liiankin tuttu teeveestä. Nimittäin suomalaisesta. Täällähän kaikki dubataan, ja onhan sekin tavallaan hullua. Vanhemmat säästyy ehkä siltä, että tarvitsis lukea lapsille tekstityksiä, mutta lapset säästyy siltä, että tarvitsis opetella lukemaan tietääkseen ilman vanhempia, mitä tyypit ohjelmissa puhuvat. Säästyvät myös valitettavasti siltä, että kuulisivat jatkuvasti vieraita kieliä, ehkä eniten sitten sitä jenkkinau'untaa... Eivät kuulis aina niitä samojen päällepuhujien ääniä, jotka dubbavat kaikki tämän ja tämän kanavan tv-sarjat, olivatpa jokaisen tšekin rakastamia tai eivät.


Toisaalta: mitä hyötyä on osata vieraita kieliä? Mitä mä kuvittelin lähtiessäni lukeen venäjää? Ei kehtaa ees ajatella.

Minähän en kärsi uskonpuutteesta. EN kärsi, vaan nautin.

Selkää särkee, pitäis liikkua enemmän. Sunnuntaina kävin valokuvaamassa ja kävelin Letnálla. Se on ihana. Sieltä näkee halutessaan kauas ja alas kaupunkiin, paljon ihmisiä ja vihreää ruohoa helmikuussa, mutta saa myös istua ja ihmetellä kaikessa rauhassa. Siellä käy paljon koiria ulkoiluttajineen, mummeleita ja skeittareita, ja etenkin ensinmainittujen seuraamisesta tykkään.

Puhuin tänään Hannen kanssa Helsinkiin hakemisesta. Me ollaan nyt sitten kaikki Prahan väliaikaiskasvatit hakemassa tšekkiä lukemaan. Hienoa, tytöt! Tampereella käydessäni törmäsin yliopistolla myös tutoriini. Minnakin vaihtaa pääainetta. Säälikää ees joku meidän laitosta. Kukaan ei valmistu sieltä. Missä on vika? Siinä, että päästään helposti sisään, eikä sitten osatakaan kaikkea, mitä opettajat haluais.

Mikä minä olen sanomaan.
Sinäkin, Brutukseni.

Kissoja on ikävä. Luen joka päivä äitin lähettämiä kissaviestejä, jotka koskevat ehkä eniten Hermannia. Mutta tietysti puidaan myös Miinan, Ellin, Tiinan, Helperin, Oskarin ja Villen (Piken ja Mikon kissa ) sielunelämää. Unohtamatta oravia tai siilejä vuodenajasta riippuen. Pitkään aikaan en ole kuullut mitään punatulkuista.

Tein äsken netissä virtuaalisen polvileikkauksen. Aika älytöntä. Musta varmaan tulis nyt kirurgi. Ajanvietettä sekin on ihmiselle, jonka ei tarvitse olla töissä, pellolla eikä lapsia synnyttämässä. Olis mulla muutakin kuin tää netti: olla kotona ennakkotehtäviä suunnittelemassa. Illalla mennään Ninan, ehkä Ainon, Nooran ja Hannen kans kaljalle, Milan tulee salsakurssilta(toisen tytön parina) myöhässä. Kyllä, minä osaan luistaa hommista.

Häpeäisin edes.

E

Mitä mietin tänään - ja eilen, toissapäivänä ja sitä ennen

Ongelma: en tiedä, millä haluan leipäni hankkia. En edes tiedä, mitä opiskella.

Olen kuluttanu aikaa netissä tyypillisellä päämäärättömällä surffailulla blogeista yliopiston sivuille.

Tulos: en tiedä, mitä opiskeluelämälläni jatkossa teen, taikka siis tämän kevään jälkeen.

Oon puinu tätä asiaa varmaan jo liiankin paljon M:lle ja muille, mutta siis eniten itselleni unta odotellessa. En oo mitenkään tasapainoinen tyyppi enkä hyvä uran kehittäjä. Yliopisto on mielestäni perseestä, mutta se on ehkä vaan tämän päivän tai jakson (pituus on x) mielipide. Ärsyttää liiallinen teoreettisuus ja etäisyys todellisuudesta. Se kuvaa yliopiston opetusmenetelmiä - ja joskus minua. Tällä hetkellä rassaa vaan - niin kuin aina keväisin - opiskelijan identiteettini. Pahinta on, jos sitä ei ole.

Onpa kovin mustaa...

Olen päättänyt taas hakea TaiKiin, vaikka kyllä mua ärsyttää ne kymmenen euron ennakkotehtävät, ja kun niiden palauttamisen jälkeen on vielä kaksi tai kolme karsintakertaa. Tällä hetkellä salaa olen sitä mieltä, että Taideteollinen Korkeakoulu on vähän liian korkealla egonsa kanssa. Tehkää kaikella rahaa, sanoi joku viisas, näköjään.

Sitten toinen suunta olis tuo tšekin kieli. Sïtä vois opiskella vaan Helsingin yliopistossa, mutta Suomessa käynnin jälkeen vahvistui Tampereen ihanuus, eli pääkaupunkiseudulle en välttämättä haluais. Kuulemma Tre-Hki -etäisyys on kuitenkin siedettävämpi kuin Praha-Tampere:) Ja JOS olisin varma, tai edes lähes varma, että jotain haluan opiskella ja se on tämä, olen kyllä valmis vähän irroittautumaan toisesta, onkin ollut aika tiivis vuosi. Opiskelu on mulle tärkeää, kunhan ensin löydän sen sopivan alan. Se on tärkeää, ja se varmaan jo tuli selväksi.

Venäjä on siis vain väline. Tai jos Venäjä maana mun työhön tulevaisuudessa liittyisi, niin ehkä tutkijan tai toimittajan työn kohteena.

Ehkä mua ärsyttää se, etten oikein ole käytännöllisin ihminen, mutta toisaalta liiallinen teoria aiheuttaa levottomuutta. Mun täytyisi tehdä jotain näkyvää hyvää, siinä mun vaatimukset hyvälle ammatille. Ehkä toimittajana olisi siitä hyvä, kun olen aina tykännyt kirjoittamisesta. Asioista on hyvä ottaa selvää ja ongelmia tuotava esiin. Jos raportoisin Venäjästä tai itäisestä Euroopasta, en varmaan olis hirmu positiivinen tai ainakaan kaunisteleva. Ainakaan sellaisten asioiden, jotka liittyy ympäristön kohteluun, suhteen. No, siinä taas yks asia lähellä sydäntä: luonto. Ei se joka päivä ole ilmeisin vaihtoehto opiskelualan suuntautumiselle, mutta mutta. Itsehän minä tiedän.

Hallitakseni tätä kaaosta päässäni teen listoja.
Taik:
Teollinen muotoilu vai sisustusarkkitehtuuri?Vai muu, kuten hieno ja suuri kuvataidekasvatus? Toimittajaksi joskus aikovalle valokuvaus ei olis huono, mutta ei kai mun heiniä kuitenkaan...?

Hki:
etelä- ja länsislaavilaiset kielet: tšekki

Vielä keksin senkin hauskan asian, että Rovaniemellä voi opiskella taiteita yliopistollisella tasolla, että Lahdessa on Muotoiluinstituutti (ostin jo ennakkotehtävätkin, puolet halvemmalla kuin TaiKin) ja että Joensuussa olis vallan hauskaa opiskella metsää.

Mä en siis tiedä mitään. Tai tiedän sen, että musta ei tuukaan asianajajaa. Ei kai eläinlääkäriäkään eikä Panda-tehtaan karkinmaistajaa. Bohužel - valitettavasti.


---
Maanantaina hoidettin vähän Erasmus-asiaa (haettiin leimoja ja allekirjoituksia learning agreementiin naiselta, joka ei selvästi tiennyt asiasta mitään, liekö oltiin ees oikeessa huoneessa, mut homma hoitui: ollaan jäämässä Tšekkiin(!!)) ja iltapäivällä istuin Nooran kanssa kaljalla - iltaan asti. Milan tuli oikeasti vain yksille ja haki mut kotiin. Heh. Olin kuulemma tosi pirteä hetken ja sitten ruokaa saatuani nukahdin pelkkään päänsilitykseen. Mä oon sillä lailla vähän lapsi.
Käytiin tänään katsomassa Queen - kuningatar. Oli ihan hyvä, ainakin viihdyttävä. Sitähän ne elokuvat osaa olla. TaiKin elokuvaohjaajalinjan ennakkotehtävät luin hartaasti ja huokaisin.

Nyt on nälkä. Kuulun ilmeisesti niin sanottuihin nautiskelijoihin(kerran eräs tyttö sanoi syövänsä ruokaa vain ravintomuodossa)(en pysty samaan). Huomaan puhuvani Milanin kanssa ruuasta useammin kuin kerran päivässä, ja ystäväpiirini koostuu enimmäkseen herkkusuista. Kissalaumammekaan suut eivät ole tuohesta tehdyt. Tänään suunnittelin juustokakun tekemistä anoppikokelaan nimppareiden kunniaks (vitsi, mikä unelmaminiä), ja tärkein hetki oli sen juustokakun suunnittelu. Kun menen kotiin, teen jotain niistä iänikuisista kastikkeista. Tomaattikastiketta pastalle vaikka. Mun tavoite on harjaantua maustajana ja raaka-aineiden laajentajana. Odotan, että löydetään Suomesta normaali kiva asunto, ja normaaliin asuntoon kuuluu siis uuni.

Mutta ei kai voi elää niin, että ajattelee, että sitten olen onnellinen. Sitten vasta. sitten kun. sit...

Tämän opin eräästä naistenlehden tekemästä haastattelusta, jota luin kotona Kukkumäessä, niin kuin luin muitakin ihania suomalaisia lehtiä. Ajan tappajia, täällä ne ovat ihan eri muodossa.

Luin myös Arja Tiaisen runoja (Onnen ylkämies ja murheen morsian)ja ihastuin, ostin kaksi Heli Laaksosen runokorttia(Lehm koivu al ja Vinkei yksnäisil naisil) ja ihastuin entisestään, luin vähän Karel Čapekin Hordubalia, mutta se on vielä vaiheessa ollakseni siitä mitään mieltä. Tykkään olla kotona. Tykkäsin Suomessakin, kun kissat viettivät huipputärkeää aikaansa mun kanssa loikoillen ja keittiöstä uusia herkkuja etsien. Tätä minä tarkoitan, kun sanon, että haluan yksinkertaisen elämän.

Lal-lal-laa hammasharja pyttyyn... Kitkerät neitsyet soi päässä kun istun Tampereen yliopistossa ja säälin takanani olevia luennolla nuokkuvia opiskelijoita. Huomenaamuna on lähtö Prahaan, tai siis paluu, ja tälle päivälle on vielä rutkasti suunnitelmia. Aina olen tosin ollut sellainen, että hyvin suunniteltu on mielestäni kokonaan tehty.

Eilinen oli ihana. Kävin hoitamassa asioita yliopistolla, ja sen jälkeen mentiin Milanin kanssa Rauhaniemelle saunomaan. Kävin avannossa (huom: KÄVIN)kolme kertaa, ja löylyt oli hyvät. Kotonakäymisen jälkeen mentiin Heidille kahville ja puleeraamaan, oltiin menossa Dorikseen mun työkavereiden kanssa. Saara, Heidi ja Eve oli jo vauhdissa, ja oli mahtavaa nähdä kavereita.

nyt mua odotetaan, jatkan tarinoimista myöhemm.