Tänään on torstai. Onhan tänään torstai?

Meillä alkoi englanninkielinen kirjallisuuskurssi tänään. En tykkää puhua englantia enkä ainakaan natiivien kanssa, ja heitähän on siellä suurin osa. Kaliforniasta ja jostain, ties mistä, ja se aksentti - ja minä en ole jenkkikielteinen enkä ainakaan -myönteinen, se aksentti on liiankin tuttu teeveestä. Nimittäin suomalaisesta. Täällähän kaikki dubataan, ja onhan sekin tavallaan hullua. Vanhemmat säästyy ehkä siltä, että tarvitsis lukea lapsille tekstityksiä, mutta lapset säästyy siltä, että tarvitsis opetella lukemaan tietääkseen ilman vanhempia, mitä tyypit ohjelmissa puhuvat. Säästyvät myös valitettavasti siltä, että kuulisivat jatkuvasti vieraita kieliä, ehkä eniten sitten sitä jenkkinau'untaa... Eivät kuulis aina niitä samojen päällepuhujien ääniä, jotka dubbavat kaikki tämän ja tämän kanavan tv-sarjat, olivatpa jokaisen tšekin rakastamia tai eivät.


Toisaalta: mitä hyötyä on osata vieraita kieliä? Mitä mä kuvittelin lähtiessäni lukeen venäjää? Ei kehtaa ees ajatella.

Minähän en kärsi uskonpuutteesta. EN kärsi, vaan nautin.

Selkää särkee, pitäis liikkua enemmän. Sunnuntaina kävin valokuvaamassa ja kävelin Letnálla. Se on ihana. Sieltä näkee halutessaan kauas ja alas kaupunkiin, paljon ihmisiä ja vihreää ruohoa helmikuussa, mutta saa myös istua ja ihmetellä kaikessa rauhassa. Siellä käy paljon koiria ulkoiluttajineen, mummeleita ja skeittareita, ja etenkin ensinmainittujen seuraamisesta tykkään.

Puhuin tänään Hannen kanssa Helsinkiin hakemisesta. Me ollaan nyt sitten kaikki Prahan väliaikaiskasvatit hakemassa tšekkiä lukemaan. Hienoa, tytöt! Tampereella käydessäni törmäsin yliopistolla myös tutoriini. Minnakin vaihtaa pääainetta. Säälikää ees joku meidän laitosta. Kukaan ei valmistu sieltä. Missä on vika? Siinä, että päästään helposti sisään, eikä sitten osatakaan kaikkea, mitä opettajat haluais.

Mikä minä olen sanomaan.
Sinäkin, Brutukseni.

Kissoja on ikävä. Luen joka päivä äitin lähettämiä kissaviestejä, jotka koskevat ehkä eniten Hermannia. Mutta tietysti puidaan myös Miinan, Ellin, Tiinan, Helperin, Oskarin ja Villen (Piken ja Mikon kissa ) sielunelämää. Unohtamatta oravia tai siilejä vuodenajasta riippuen. Pitkään aikaan en ole kuullut mitään punatulkuista.

Tein äsken netissä virtuaalisen polvileikkauksen. Aika älytöntä. Musta varmaan tulis nyt kirurgi. Ajanvietettä sekin on ihmiselle, jonka ei tarvitse olla töissä, pellolla eikä lapsia synnyttämässä. Olis mulla muutakin kuin tää netti: olla kotona ennakkotehtäviä suunnittelemassa. Illalla mennään Ninan, ehkä Ainon, Nooran ja Hannen kans kaljalle, Milan tulee salsakurssilta(toisen tytön parina) myöhässä. Kyllä, minä osaan luistaa hommista.

Häpeäisin edes.

E