Jos siis on pakko päättää jotain, ongelma liittyy yleensä mahdollisimman pieniin asioihin. Ostan housut, en tiedä, kummat haluan, mutta päätän ostaa vain toiset. Saatan kysyä mielipidettä kaverilta tai siskolta tai jopa myyjältä. Päätös ei siis ole yksin minun.

Ostanko luomumaitoa vai tavallista? Päätän ostaa luomua, mutta jonain toisena päivänä saatan päättää ostaa sitä toista. Saatan kysyä Milanilta, kumpaa ostaisin.

Laitanko hameen vai housut tänään päälleni? Kysymys on ilmoilla heti kun alan pukea päälleni. Jos ja kun tuolilla on kamalan paljon vaatteita eli vaihtoehtoja on liikaa, on pakko kysyä mielipidettä. Yleensä vastaus on käytännönläheinen: "kunhan sun ei tuu kylmä". Saatan laittaa sen hameen, vaikka tulisi kylmä.


"Äiti, mitä mä lähtisin opiskeleen?"


"Tehdäänkö tänään pastaa vai perunaa?"


Äänestäminen on yksi niistä harvoista asioista, joissa en kysy neuvoa. Tulosta on vaikea nähdä selkeästi hyvänä tai pahana (jos ei mietitä, tuliko kannattamani ehdokas valituksi vai ei) joten on helpompaa tehdä oman pään mukaan.

Entä vaatteiden valinta? Eihän ole mitään järkeä jahkata, kun ei ole varmaa, onko toisen mielipide sen parempi kuin omakaan. Ulkona voi olla kova tuuli tai hame voi saada jalat näyttämään pienemmiltä. Yhtäkkiä voi alkaa sataa.
EI ole mitään järkeä missän, eikä ainakaan tässä. Kun kysyy aina samalta henkilöltä mielipidettä, se alkaa vastata summamutikassa koska ei jaksa paneutua samoihin kysymyksiin päivittäin. Ne kysymyksethän eivät koskaan muutu. Lopulta ei voi luottaa vastauksen tai ehdotuksen pätevyyteen, jos se on vetäisty hihasta tarkemmin pohtimatta. Mahdollisesti se tulee vähän epämääräisesti kun kysymystä ei olla kuultu hyvin eikä jakseta varmistaa. Kyllä siinä tilanteessa itse saisi paremmin löydettyä parhaan vaihtoehdon. Toinen pääsisi helpommalla kun ei tarvitsisi aina esittää kiinnostunutta...Aloin miettiä, onko kiinnostunutta edes aikoihin esitetty. Tajuan, että kaikki saamani vastaukset ovat olleet kenties pettäviä ties kuinka pitkältä ajalta. Olisiko sittenkin pitänyt laittaa se hame? Onko minua huijattu?

Mitä elokuvaa katsotaan? Minä tiedän.

Tietokoneluokka on auki ympäri vuorokauden. Päivässä on monta hetkeä aikaa tulla kirjoittamaan ja lukemaan sähköposteja ja kouluhommia juuri silloin kuin minulle sopii - vaikka yöllä. Puhelinliittymän voi valita ihan mielensä mukaan, niin, paitsi tekstiviestien ja puhelujen hintoja. Jos menee räätälille, saa haluamanlaisensa kengät ja farkut ja takit, tarvitsee vain vähän rahaa. Voi valita, onko brunette vai blondi, pitkä- vai lyhythiuksinen, kerro vain kampaajalle, mitä haluat. Ok, mihin tällä pyrin? En mihinkään. Olen huono tekemään päätöksiä ja aloin miettiä: mitä päätöksiä mun edes tarvitsee tehdä? Aika vähän niitä on.

Tuulimyllyt
Lauantaina menin töiden jälkeen kaverin kanssa Tampereen taidemuseoon ihailemaan ja kummastelemaan mm. maalauksia 1900-luvun puolivälistä tähän vuoteen. Suvin kanssa yliopisto-opiskelun ja ammatinvalinnan vaikeuksia taivastellessani totesin vain, eikö olisi kivempaa olla nuori. En tarkoita suhteellista ikää, vaan iän tuomaa vastuuta. Nuoreksi tunnen itseni toistaiseksi aina, koska olen nuorin siskoksista ja usein kavereistakin, ja niin kauan kuin olen vuokralainen, vähemmän kuin noin kahdeksan vuotta opiskellut pätkätyöntekijä ja henkkareita baarin ovella näyttävä 158-senttinen, tunnen iän olevan kelvoton syy kriiseillä. Jokin vain mättää. Kun pääsin lukiosta, ihmiset halusivat tietää, mitä teen seuraavaksi. Kun olen yliopistossa, ketään ei kiinnosta, mihin menen töihin. He vain haluavat tietää, kauanko vielä opiskelen (ja pyörittelevät sitten silmiään kun vastaan). Olen kuullut, että Pakistanissa olisin jo valmis lääkäri, ja joidenkin suoristusnopeuden mukaan olisin varmaan jo tehnyt tutkinnon ja toista aloittanut. Mitäs siitä. En halua olla sellainen, joka tietää tarkalleen, mitä kursseja käy ja jonka mukaan ne kurssit, jotka skippaa, on varmasti ihan turhia ajatellen vain sitä tutkintoa. Mikään ei ole turhaa! Kaikesta on hyötyä, jopa tästä blogista. Ongelmat hahmotan näin:

-haluan käydä kiinnostavia kursseja
-en halua olla tehokas suorittaja
-en halua olla suorittamatta mitään
-> minun pitää opiskella

-en halua vastuuta
-minua ei haittaa vanheta
-saan vastuuta, kun valmistun( ja vanhenen)
-> en saa valmistua enkä vanheta

-en halua olla nykyisessä työpaikassani ikuisesti
-haluan luovan ja vaihtelevan ammatin
-haluan olla hyödyksi
-> minun pitää valmistua

Oletuksia, että haluan elää ja siihen tarvitsen rahaa ja sen eteen täytyy tehdä työtä, ei lueteltu erikseen, koska ne ehkä olivat ennustettavissa muutenkin.

Jos
-opiskelen, valmistun
->menen töihin, saan rahaa ja olen kenties tyytyväinen
->?

Turha miettiä kun ei se johda mihinkään. Silti osa turhista asioista on just kivoja. Esim. ne kurssit, joita ei ole pakko käydä, on aina hienoimpia, jos vähän kärjistetään. Sitä olen tehnyt tässä kirjoittaessani muutenkin.

Minä täällä taas, hei.

<3

Tentti tulossa. Kyseessä on johdatus julkisoikeuden perusteisiin. Torstaina, eli mun ei todellakaan pitäs olla netissa surffaamassa. No ei sen vaikee pitäs olla...

Milankin on tulossa. Huomenna muistaakseni neljältä se tulee Helsinkiin ja sitten tänne niin ku olis jo Ü

Vapaa viikonloppu tiedossa, lähdetään Jyväskylään.

Olin Saaran kanssa syömässä ja kerrattiin lauantai-iltaa. Oltiin Kustaassa kaljalla ja puhuttiin taukoamatta. Hirveän hengästyttävää ja kivaa Ü Nyt siis kuitenkiin oltiin ihan yliopiston ravintolassa.

Saara uhkas tulla kuudelta lukusaliin lukemaan, eli tarkastamaan, oonko mä vielä ahkeroimassa. Täytynee mennä, ennenkö jään kiinni laiskottelusta.


Tietysti taisin jo jäädäkin, kun täällä sitä jatkuvasti todistan..

Päivän kolmas kahvi tai toinen tee maistuis hetken päästä. Karkkia en oo ostanu toistaiseks tän päivän aikana.
Sekin tulee, sekin tulee.

Eeva

Ja Ellu jos luet tätä, mä oon monta kertaa meinannut soittaa sulle mutta joku päivä mä teen sen oikeesti:) En oo vielä siirtänyt sitä työvuoroo sen serkustapaamisen päältä, mut huomenna meen töihin ja voin yrittää saada siihen jonkun tilalle. Tuleeko Jannekin mukaan, eli pyydänkö Milaniakin? Okei, ehkä mä tosiaan soitan sulle tänään. Menee hankalaks:D

Eeva

Nettitreffit Milanin kanssa. Se oli tänään tulkkaamassa niille sairaanhoitajille siellä Prahassa, ja oon utelias kuulemaan, miten meni. Ite oon ollu oikeistieteen perusteiden viimesellä luennolla(tentti on 27.9. eli ens torstaina) ja sen jälkeen taidehistorian symboli-kurssin ekalla luennolla. Sali oli täynnä ja proffa yhtä pihalla kuin ennenkin mut ihan kivaahan se on katsoa kuvia, joita on katsellut ihan pienestä asti muttei ole ajatellut, että siinä olis jotain tuollaista taustalla, kuten M. E. :n homoseksuaalisuus tai antiikin mytologian joutsen-teema...

Eilen ostin akkojenlehden ja siinä oli lyhyt artikkeli Prahasta. Jee... Valokuviakin oli.

yritän kovasti lukee tenttiin Linnan(mein uus kirjastorakennus) lukusalissa, mut jotenkin aina, kun saan sen kirjan eteeni, mieli alkaa vaellella ihan muualla. No joo, haaveilen ihan liikaa.

Mietin aina, mitä seuraavaks, mitä seuraavaks..

Sitten kello on seitsemän ja " kirjasto suljetaan". Miksei tueta iltalukemista?

Silloin mäkin alan unohtaa muut virikkeet ja keskittyä asiaan

Nukkumiseen


Hezky´den!
Eeva

Tänään sataa ja se on hyvä

Surffailua ilmasto.orgissa ja ilmoittautumista Vastavalon valokuvauskurssille

Eilen oltiin Saaran kanssa Doriksessa ja lintsasin heti aamun luennoilta(ei tietysti mikään ihme kun ne olis alkanu kasilta), syksyn ahkera alku...

Mut oli kyllä kivaa. Tällä kertaa oli ihan "uus" dj, joka soitti jopa PMMP:tä. Mähän olin niin tyytyväinen! Enemmän kyllä tuli juoruttua Saaran kanssa kun tanssittua, mut sekin puoli hoitu sit loppuillasta. Yllätyin kun en nähnyt työkavereitani, jotka lähes aina päivystää Dorkan tiistaissa.

Viikonloppuna tulee Noora ja Silja Sannan tupareihin, ja tyttöjen kanssa epäilemättä mennään johonkin lauantaina. Kivaa tiedossa, kun en oo pubeillut niin pitkään aikaan.

Nyt oon vieläkin yliopistolla ja vihdoin vois kai sanoo, et päivä on pulkassa ja saa mennä kotia. Siivosin jopa sähköpostilaatikkoani! Kotona ei voi siivota, koska imuri vietiin takaisin omistajalleen ja uusi on ostamatta. Palkka saapuu perjantaina...

Ihanata ihanata iltaa vaan teilleki!

Eeva

Voi olla etten otakaan syksyks mitään maalauskurssia työväenopistolta kun kotonakin voi maalata, ja nyt on semmoinen olo ettei haluu sitoutua mihinkään kun ei ikinä tiedä, missä menee -
tosin todennäköisesti kotona

Mutta kuitenkin. Koulua näyttäis nyt piisaavaan vaikka en menekään maanantaisin liiketalouteen johdatuksen luennolle, en ollu ilmottautunut koko kurssille huolimattomuuksissani, mutta eipä tän päiväisen luennon perusteella harmita koko asia.

Kohta siis joko kotiin tai Anaa moikkaan, sillä on Tsekin historian, kulttuurin ja kirjallisuuden luento tässä kuudesta kahdeksaan eli on varmasti jo Suomessa.

Nyt Milania patistamaan gradun tekoon. Kyllä se tänään jo korpusta ahkerasti selaili. Mopsit jotenki liitty siihenkin asiaan... On se vaan hassu poika.

E

Praha aina ajatuksissani.

<3



huokaus

Hyvä ystävän päivää, ystäväni
jolle en ole soittanut aikoihin

Kesäkesäkesä
meni, tuli
Syksy syksy syksy

Koulu alko virallisesti eilen. Kuka niitä avajaisia enää käy katsomassa, menin tänään ensimmäiselle luennolle ilmoittautumatta ja kylmiltäni. Yhtiöoikeus tuntui aika kylmältä ja hölmöltä, jos niin voi sanoa. Oli se silti sen verran kivaa, että jatkan kurssin loppuun saakka. Tällainen tuntemus siis ensimmäisen päivän jälkeen.

Sormet on jäässä kuten aina nettiluokissa ja siks ehkä päähän tulee vain kylmyyttä kuvaavia sanoja. Haluan kotiin tai ulos ja aurinkoon ja kirjan ja teetä ja villasukat jalkaan. Ehkä olen mukavuudenhaluinen, mutta tai siksi otan vain massaluentoja ja muuta kuin venäjää, sitä, mitä minun pitäisi jo osata. Pakoilen vastuuta tai hienosti sanottuna etsin sivuainetta.

Tänään sain selville, että koska opiskelin Tsekissä niin paljon, voin hakea Humanistisen tiedekunnan dekaanilta hyväksymistä sille, että sisällyttäisin tsekin opinnot näihin muihin ja tekisin siitä sivuaineen. Joo sopii mulle! En vieläkään oikeen tiedä, mistä yliopistossa on kysymys, mutta teen parhaani selvittääkseni sen. Se on rankkaa työtä ja vaatii välillä suklaata, olutta ja leffailtoja. Tai pitkää puhelua kaverin kanssa.

Tykkään syksystä ja siitä, että saan jotain tehtyäkin. Vika on kai minussa: tavallisesti kaiken tekeminen vaatii multa hirveää keskittymistä tai inspiraatiota tai pakottamista. On hyvä olo, että koulu taas jatkuu ja että tukkuun en jää ikuisesti, vaikka teenkin töitä nyt vähän enemmän kuin aiemmin.

Kuten sanoin, tällainen on olo ensimmäisen päivän jälkeen, mutta en halua, että kahden kuukauden jälkeen se olis ihan päinvastainen.

Opi peruasiat
Se ei riitä, mutta opi ne

Oppimisen ylistys

Hullukshan täällä kotona tulee, mut onhan takana jo neljä päivää vapaata. Huomenna taas töihin Tampereelle ja illalla, siis tänään, veneelle. Muuten on satanut, mut eilen illalla alkoi kirkastaa ja sama jatkuu tänään. Ehkä mennään Kalansaareen saunomaan, toivottavasti ei olis paljon porukkaa.

Nyt meen takapihalle lueskelemaan ja kirjottelemaan, viimeinen päivä aikaa nollata taas hetkeks. Hiukan alkoi jo kiristää päätä töissäkin, ja ikävä kasvaa vaikka tiedän, et jo parin viikon päästä nähdään Milanin kans. Täytyy vähän kehitellä suunnitelmia päiville kun sen kaverit on täällä. Sitten meen niiden kans autolla takasin Prahaan ja lennän Suomeen muutaman päivän päästä siitä. Kaikki on kyllä vähän auki vielä...

oon hyvä jättää asioita viimetippaan.

nyt kyllä riittää tätä naputtelua. Turhauduin kun icq ei toiminut, ja tuo tekstiviestien lähettely alkaa tulla kalliiksi
Eeva

Tosi hyvä ilma sattui tälle päivälle, kun tulin kuvaamaan Prahaa Konicalla ja pitkällä linssillä. Oon nähnyt riikinkukon poikasia ja kaks Bobíkia (kaks isoa makkarakoiraa, joita jopa silitin -Milan tuli kateelliseks ), ja oltiin syömässä ja juomassa suodattamatonta tšekkiläistä olutta, ja kokeilin kaupassa kesämekkoa, ja nyt haluaisin kiivetä Žižkovin televisiotorniin, josta näkee kauas. Mä en tietenkään millään ehdi tehdä kaikkee, mitä haluaisin, se on aina harmi.

Nyt yritin saada kuvia kamerasta koneelle ja sieltä levylle, pieniä ongelmia tekniikan kanssa. Harmittaa etten oo kuvannut enemmän.

Viimeiset sanani tältä erää
(liian)pian Suomeen

:)

Ihanaa kun tänään saadaan raahattua viimeiset tavarat Nučiceen ja jätetään 28. Plukun asunnon avaimet kämppikselle. Hommaa on vielä pakkaamisessa eli pitää lajitella kesällä tarvittavat tavarat Suomeen (jos kaikki edes niistä mahtuu mukaan )ja loput tavarat jätän Milanin kaappeihin. Hih. Reilu tyttöystävä. Muistan, kuinka ensimmäisenä päivänäni Prahassa levittäydyin kylpyhuoneeseen, ja kun Milan kävi siellä, pois tullessaan totesi vain: huomaa heti kun nainen tuli asuntoon:) (kämppis oli kyllä tullut jo mua ennen ja sekin on nainen)

Harmittaa vaan etten voi ostella matkamuistoja ja tuliaisia, kun laukku on nyt jo liian painava. Saatte tyytyä valokuviin, ai niin, ei niitäkään ole juurikaan :D Sit saatte tyytyä vaan muhun:)


Nyt mä vielä tulostan jotain pääsykokeita varten (onhan tässä ruhtinaalliset neljä päivää aikaa oppia), puoli kahdeksan bussilla mennään Nučiceen, aamuvarhaisella takas Prahaan (Milan tulee opettamaan, minä turisteilemaan) ja hoidan vielä kv-toimistossa paperiasiat. Jee! Tein lukuvuoden aikana 36 ECTS-pistettä ja vaadittiin vain 30! Jano, joka työskentelee kv-toimistossa, kysyi, onko mulla paljon kursseja, sanoin, että on, ja kun Jano vilkas mun indeksiä, totes vaan, et no onpa joo näköjään. Mut ei se oo tuntunut yhtään rankalta, siis ainakaan tää kevätlukukausi, kun mulla on ollu vaan tšekin kielen kursseja ja kieli on muutenkin helpompaa jo. Unohdankohan mä tšekin kesällä?

Musta tuntuu ihan kivalta päästä omaan kotiin ja muutenkin Suomeen, vaikka onhan se ärsyttävää jättää paikka, johon ehti tottua. Tänään sanoin, että edes viikkoa enemmän Prahassa ja se riittäis, no, Milan sanoi, että ei se riittäis. Ei tietenkään riittäis!

Vajaa vuosi ei riittänyt siihen, että kerran kävis teatterissa:D

No ehkä huomenna vihdoin Aeroon, niin kauan kuin mä siitä oonkin puhunut.

Tänään oltiin lounaalla Donnassa, minkä jälkeen mentiin cukrárnaan eli leipomoon. Mansikkauni ja Hunajakakku. Ei huono valinta. Latte ja Macchiato. Maistuis varmaan sullekin:P

Näkemiin! Nashledanou,
E

Kesä ja kärpäset, pääsykokeet

Ollaan nyt muutettu tavarat Vršovicestä, Prahasta Nučiceen. Yläkerta ja portaikko on täynnä nopeesti täyteen ahdettuja muovikasseja ja laukkuja, joissa on varmasti vielä jotain pois heitettävää jäljellä. Muutto sujui helposti, meidän kannalta ainakin, kun Milanin porukat kävi kahdesti peräkärryn kanssa hakemassa ensin sängyt ja kaapit, sitten irtotavarat ja mun ison jättimatkalaukun. Apu oli tarpeen, ei niitä bussissa olis kuskannut.

Maanantai meni auringossa paistatellessa ja tietenkin lukiessa. On se kumma jos ei tieto jää päähän. Mä en oo tottunut tällaseen pänttäämiseen. Taisin joskus mainita, että oon tullut toimeen lähinnä kielioppikirjoilla, monisteilla ja sanakirjalla.

Ah joo.

Nyt tulostan historia- ja maantuntemusartikkelit. 52 sivua pienellä fontilla kiehtovaa asiaa, joka on minulle aivan uutta (jollekin ehkä ei). Missä on mun yleissivistys! jos olisin alkanut kiinostua historiasta jo pienenä, asiat olis tällä hetkellä ehkä toisin.

Hiiteen nippulatieto. Minä meen nyt kotiin.

Koska Ellu lukee tätä ainakin joskus, tiedoksi, että olen saanut jonkin verran luettua pääsykokeisiin ja nytkin olen täällä vain sen takia, että hakisin tietoa etelä- ja länsislaavilaisista kielistä ja yrittäisin selvittää vanhentuneiden nettipankkitunnuksieni mysteeriä. On se ihmeellistä olla ulkomailla. Ilman maksettua matkavakuutusta! Kyllä sähköistyminenkin on kivaa. Kuulitteko, että postit voi saada kotiin sähköisenä? Kuulen kaiken vähän myöhässä, eikä Ylen sivujakaan koko ajan jaksa seurata. Maailma pyörii vaikka minä en

Tänään on kielioppitentti, johon en ole juurikaan lukenut, mut jos siinä kysyttäis aggtlutinoivasta kielestä tai semeemeistä, osaisin ehkä vastata.

Eilen maistoin Milkan uutuutta: mustaherukkajugurttitäytteistä valkosuklaata. Päh, siitäs saitte!

T: Kartanon katala prinsessa

Jääkiekkohuumaa ja kaikkee turhaa

Ei juuri kiinnosta, sen verran vain, että tulokset käyn katsomassa. Tunnilla oli levoton tunnelma, tupakkapaikalla minä, Ana, Noora ja Hanne sopimassa, että pojat saavatkin jäädä kotiin illallisilta Anan luona. Holky, jste dobrý. Metrossa matkalla keskustaan kuuntelin Feministirockia ja silmiä kuivasi. Totesin, että haluan Helsinkiin yhä varmemmin, mutta teot sen hyväksi ovat vielä kovin vähäisiä. Eilen väsytti.

Pidennetty viikonloppu meni Hradec Královén lähellä seikkaillessa Milanin ja porukoiden kanssa, käytiin mielenkiintoisilla turistikierroksilla kartanoissa ja pikkulinnoissa. Tähän asti olen sanonut yhtä paikkaa lukuunottamatta kaikissa linnoissa, että täällä voisin asua. Se yksi oli liian hieno ja liian täynnä helposti särkyvää, joten Milan ehdotti, että se olisi vain sunnuntai-iltapäivän koti.

Nyt olin menossa maksamaan puhelinkarhuja ja sitten mietin, mistä saan ruokaa. Ehkäpä meen vaan kotiin, ja kun olen ollut oikein ahkera, jos sellainen päivä tulee, menen johonkin jazz-klubille nautiskelemaan. Yhä muistelen Ungeltin hyvää valkoviiniä, jota juotiin Ellun, Jannen ja Milanin kanssa tammikuussa.

En ole vieläkään tehnyt kaikkea sitä, mitä täällä haluaisin. Kulturelli elämä on minimoitu omiin tuherteluihin ja massaelokuviin, urheilullista ei olla nähtykään. Puistoihinkaan ei jaksa mennä, vaikka tuuleekin ihanasti ja voimakkaasti. Kun tuuli heiluttaa puita, kuulostaa hyvältä, vaikka istuisi vaan sisällä ja ikkuna olisi auki.

Täällä tietokoneluokassa on yllättävän vähän porukkaa. Kuuntelen Liekkiä, koska siitä tulee hyvä mieli. On vähän rasittavaa kirjoittaa blogia kun ei tiedä monenkaan kuulumisia eikä voi kommentoida muuta kuin omaa elämää. Yksipuolista.

Nyt olis halu katsoa Audrey Hepburn -elokuva ja olla kotona Kukkumäessä. Äiti on monien vuosien ajan nauhoittanut niin paljon hyviä elokuvia, että mulla menisi ainakin pari kuukautta niiden katsomiseen. Useampikin, mikäli sama nauhoitustahti on jatkunut:)

Eilen innostuin Prahan Niagaran(Ponrepon) elokuvatarjonnasta ja petyin, kun huomasin, että vain jäsenet pääsevät nauttimaan tuntemattomammista leffoista. Tosin jos hintaluokka on sama kuin Niagarassa Tampereella, ei jäsenmaksu ole montaa euroa pahempi. Tosin nyt ei taida olla aikaa sille, eikä paljon muullekaan. Kolme viikkoa.

Siltikin janoan elokuvia.

Jos lähden, tuunko takaisin?

Oon silti lähdössä. Kaikki käytännön asiat, jotka estävät tänne jäämisen
-rahapula - työt
-pääsykokeet Helsingissä
-saunapula
-ruisleipäpula



Virtaa

(Täällä haisee kahvi.)

mukavasta riippumatosta, kirjapinosta, elokuvamaratonista

kissoista koirista uunista

järvistä

kahvista ja teepannusta

tähtitaivaasta
sileistä teistä

kirkkaista aamuista töihin ja
sumuisista illoista kotiin

väsymyksestä
ihminen nukkuu hyvin

pyörä pitää lukita
vaikka ollaan Suomessa

täällä puhutaan
istutaan ravintolassa
juodaan oluita maksetaan laskuja

auringossa kuumempaa kuin teillä

aamulla ylhäällä kahvinkeittopuuhissa

poikaystävä lähtee töihin

viimeksi jouluna
soitin kotiin

koti-ikävästä

uuteen ikävään

Prahaan


sellaista aikaa

Tänään on kaunis ilma ja rahat lopussa. Hommia rästiintyy, mutta ne eivät olekaan kovin tärkeitä. Oli yksi tunti kielioppia. Sitä ennen olin Milanin ja niiden äidin kanssa Kasvitieteellisessä puutarhassa ja perhosnäyttelyssä. Sitten syötiin ja koulumatkalla haettiin Milanin kanssa minileipomosta kakkupalat. Aina pitää saada hyvyyksiä. Olen kuullut tuon lauseen jostain läheltä usein. Olen päättämäisilläni, menenkö 5.6. Placebon keikalle Brnohon vai Helsingin yliopiston etelä- ja länsislaavilaisten kielten pääsykokeisiin. Siitä tietysti riippuu, milloin tulen Suomeen. Ei liene tarpeellista mainita, että se riippuu myös rahasta. Töihin pitää mennä. En odota sitä.

Prahassa viidyn. Tai koko Tshekeissä. Kerron joskus myöhemmin, mitä kaikkea on tehty.

Oltiin Bílá horassa, Kutná horassa ja viikonloppuna ehkä mennään ulkoilualue Divoká Šárkaan. Hihii.

"Onks vielä kauan?"

Pään pudistus. Kirjaudun ulos koneelta.

Tuntuu, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Ettei minulle ole tapahtunut mitään uutta. Koulu sujuu silleen tälleen, mitäpä siitä. Tein juuri päätöksen, etten rääkkää itteeni englanninkielisellä Poetry and prose of Prague -kurssilla ja vältän suullisen esitelmän ja kymmenen sivun esseen. Ainoastaan niiden runojen lukeminen kiinnostaa. Voi olla, että päästän itseni liian helpolla.

Tsekki on edelleen kivaa. En mä sitä aina osaa. Enemmän kuin venäjää, kaikkihan sen jo tietää.

Juon olutta, suunnittelen joka päivä jotain uutta aktiviteettia, ja siihen se jää. Kaikkihan sen jo tietää. Hyvin suunniteltu - kokonaan tehty.

Nehän ovat kaksi aivan eri asiaa! Suunnitella ja tehdä.

Vaaka sanoo, ettei ne ole.

En minä tekemällä tee itselleni mitään suorita nämä ole hyvä -listoja, ne syntyvät, koska haluan.

Ei mulla ole mitään sanottavaa. Ei mitään uutta, ei Prahan tähtien alla.

Mä tykkään olla täällä. Koti-ikävän rippeet häviää kun huomaa, kuinka vähän on aikaa jäljellä: aikaa nautiskella Prahaa. Se on sellainen ikuisuuskysymys, joka kyllästyttää kaikkia muita, paitsi reissussa olevia.

Mua harmittaa. Mua harmittaa. Mua harmittaa. Mua harmittaa.

Täällä minä nautin siitä, etten tee mitään, ja varsinkin siitä, kun vihdoin teen jotain. Käyn elokuvissa, nukun hyvin, syön ja juon hyvin ja edullisesti, näen ihmisiä, jotka tietävät Prahasta vähemmän kuin minä. Ihmisiä kadunkulmassa kartan kanssa. Ihmisiä kaduilla kailottamassa englantia. Englantia, ei tsekkiä. Näen mitä näen, en voi kirjoittaa siitä kaikesta, vaikka haluaisin. En voi valokuvata kaikkea, en osaa enkä ole kunnianhimoinen. En tiedä enää, mikä olen mutta tiedän, että täällä näkee hyvin. Olen aina kuvitellut näkeväni hyvin. Täällä, siis jollekulle muulle missä vaan, mutta minä sanon, että täällä tajuaa näkevänsä vähän. Nykyään epäilen tarvitsevani silmälaseja mahdollisesti kymmenen vuoden kuluttua. En näe enää hyvin, enkä näe enää, millainen olen.

Ope käski jokaisen kirjoittaa tunnin lopuksi paperille adjektiivein, millainen olen. Ristiriitainen, sen tiesin heti. Sitä sanaa ei ollut kirjassa. Tyydyin kirjoittamaan sanat laiska, fiksu, epäjärjestelmällinen ja ainakin entinen optimisti.


Minä olen ihan normaali ihminen, joka on jo ohittanut ylioppilaskirjoitustenjälkeisen mä pärjään missä vaan ja kaikki portit on auki -asenteen. Mä en ole niin edistynyt (elämäntilanteessa), että tietäisin, mihin seuraavaksi menen. Minulle se ei ole selvää pässinlihaa. Ei mitään kauraa. Mä en näe itsessäni sen enempää kielitieteilijää kuin teollista muotoilijaakaan. En koe enää oikeustieteen vetovoimaa enkä juuri usko hallitsevani suuria määriä tietoa. En tiedä, kuinka olla luova enkä jaksa HIOA. Oikeastaan en koskaan ole oppinut opiskelemaan. Me emme lue kirjoja pinoittain ja lavoittain, me luemme yhtä kielioppikirjaa ja kahta sanakirjaa, me plaraamme monisteita ja mietimme, mihin minä kirjoitin akkusatiivin. Me emme osaa lukea ja muistaa, kirjoittaa esseitä - ainakaan englanniksi, me osaamme täyttää taulukoita ja piirtää nuolia, me osaamme tehdä huutomerkit kielioppisäännön poikkeuskohtaan. Me osaamme vastata opettajan kysymykseen yhdellä sanalla, parhaimmillaan yhden sanan suffiksilla.

Tänään puhuin erään Prahassa erasmuksena olevan tytön kanssa, joka totesi olevan hassua puhua taas suomea. Se yritti selittää mulle kursseistaan jokseenkin kankeasti, koska osaa saman paremmin englanniksi. Eläköön maailman kaikki kielet.

Kello on seitsemän, mulla on siirtymässä kuvia kamerasta koneelle (jos ne vain mahtuu), repussa vuokrarahat ja koulukirjat. Niin, on niitä pari muutakin sen kielioppikirjan lisäksi. Parin viikon päästä on ensimmäinen tentti. Tänään mennään elokuviin, kai. Milan on taas töissä. Menen taas kauniin Obecní důmin eteen odottamaan.

Kunhan kello on kahdeksan.
Kunhan kello on kahdeksan.

Tänään on torstai. Onhan tänään torstai?

Meillä alkoi englanninkielinen kirjallisuuskurssi tänään. En tykkää puhua englantia enkä ainakaan natiivien kanssa, ja heitähän on siellä suurin osa. Kaliforniasta ja jostain, ties mistä, ja se aksentti - ja minä en ole jenkkikielteinen enkä ainakaan -myönteinen, se aksentti on liiankin tuttu teeveestä. Nimittäin suomalaisesta. Täällähän kaikki dubataan, ja onhan sekin tavallaan hullua. Vanhemmat säästyy ehkä siltä, että tarvitsis lukea lapsille tekstityksiä, mutta lapset säästyy siltä, että tarvitsis opetella lukemaan tietääkseen ilman vanhempia, mitä tyypit ohjelmissa puhuvat. Säästyvät myös valitettavasti siltä, että kuulisivat jatkuvasti vieraita kieliä, ehkä eniten sitten sitä jenkkinau'untaa... Eivät kuulis aina niitä samojen päällepuhujien ääniä, jotka dubbavat kaikki tämän ja tämän kanavan tv-sarjat, olivatpa jokaisen tšekin rakastamia tai eivät.


Toisaalta: mitä hyötyä on osata vieraita kieliä? Mitä mä kuvittelin lähtiessäni lukeen venäjää? Ei kehtaa ees ajatella.

Minähän en kärsi uskonpuutteesta. EN kärsi, vaan nautin.

Selkää särkee, pitäis liikkua enemmän. Sunnuntaina kävin valokuvaamassa ja kävelin Letnálla. Se on ihana. Sieltä näkee halutessaan kauas ja alas kaupunkiin, paljon ihmisiä ja vihreää ruohoa helmikuussa, mutta saa myös istua ja ihmetellä kaikessa rauhassa. Siellä käy paljon koiria ulkoiluttajineen, mummeleita ja skeittareita, ja etenkin ensinmainittujen seuraamisesta tykkään.

Puhuin tänään Hannen kanssa Helsinkiin hakemisesta. Me ollaan nyt sitten kaikki Prahan väliaikaiskasvatit hakemassa tšekkiä lukemaan. Hienoa, tytöt! Tampereella käydessäni törmäsin yliopistolla myös tutoriini. Minnakin vaihtaa pääainetta. Säälikää ees joku meidän laitosta. Kukaan ei valmistu sieltä. Missä on vika? Siinä, että päästään helposti sisään, eikä sitten osatakaan kaikkea, mitä opettajat haluais.

Mikä minä olen sanomaan.
Sinäkin, Brutukseni.

Kissoja on ikävä. Luen joka päivä äitin lähettämiä kissaviestejä, jotka koskevat ehkä eniten Hermannia. Mutta tietysti puidaan myös Miinan, Ellin, Tiinan, Helperin, Oskarin ja Villen (Piken ja Mikon kissa ) sielunelämää. Unohtamatta oravia tai siilejä vuodenajasta riippuen. Pitkään aikaan en ole kuullut mitään punatulkuista.

Tein äsken netissä virtuaalisen polvileikkauksen. Aika älytöntä. Musta varmaan tulis nyt kirurgi. Ajanvietettä sekin on ihmiselle, jonka ei tarvitse olla töissä, pellolla eikä lapsia synnyttämässä. Olis mulla muutakin kuin tää netti: olla kotona ennakkotehtäviä suunnittelemassa. Illalla mennään Ninan, ehkä Ainon, Nooran ja Hannen kans kaljalle, Milan tulee salsakurssilta(toisen tytön parina) myöhässä. Kyllä, minä osaan luistaa hommista.

Häpeäisin edes.

E

Mitä mietin tänään - ja eilen, toissapäivänä ja sitä ennen

Ongelma: en tiedä, millä haluan leipäni hankkia. En edes tiedä, mitä opiskella.

Olen kuluttanu aikaa netissä tyypillisellä päämäärättömällä surffailulla blogeista yliopiston sivuille.

Tulos: en tiedä, mitä opiskeluelämälläni jatkossa teen, taikka siis tämän kevään jälkeen.

Oon puinu tätä asiaa varmaan jo liiankin paljon M:lle ja muille, mutta siis eniten itselleni unta odotellessa. En oo mitenkään tasapainoinen tyyppi enkä hyvä uran kehittäjä. Yliopisto on mielestäni perseestä, mutta se on ehkä vaan tämän päivän tai jakson (pituus on x) mielipide. Ärsyttää liiallinen teoreettisuus ja etäisyys todellisuudesta. Se kuvaa yliopiston opetusmenetelmiä - ja joskus minua. Tällä hetkellä rassaa vaan - niin kuin aina keväisin - opiskelijan identiteettini. Pahinta on, jos sitä ei ole.

Onpa kovin mustaa...

Olen päättänyt taas hakea TaiKiin, vaikka kyllä mua ärsyttää ne kymmenen euron ennakkotehtävät, ja kun niiden palauttamisen jälkeen on vielä kaksi tai kolme karsintakertaa. Tällä hetkellä salaa olen sitä mieltä, että Taideteollinen Korkeakoulu on vähän liian korkealla egonsa kanssa. Tehkää kaikella rahaa, sanoi joku viisas, näköjään.

Sitten toinen suunta olis tuo tšekin kieli. Sïtä vois opiskella vaan Helsingin yliopistossa, mutta Suomessa käynnin jälkeen vahvistui Tampereen ihanuus, eli pääkaupunkiseudulle en välttämättä haluais. Kuulemma Tre-Hki -etäisyys on kuitenkin siedettävämpi kuin Praha-Tampere:) Ja JOS olisin varma, tai edes lähes varma, että jotain haluan opiskella ja se on tämä, olen kyllä valmis vähän irroittautumaan toisesta, onkin ollut aika tiivis vuosi. Opiskelu on mulle tärkeää, kunhan ensin löydän sen sopivan alan. Se on tärkeää, ja se varmaan jo tuli selväksi.

Venäjä on siis vain väline. Tai jos Venäjä maana mun työhön tulevaisuudessa liittyisi, niin ehkä tutkijan tai toimittajan työn kohteena.

Ehkä mua ärsyttää se, etten oikein ole käytännöllisin ihminen, mutta toisaalta liiallinen teoria aiheuttaa levottomuutta. Mun täytyisi tehdä jotain näkyvää hyvää, siinä mun vaatimukset hyvälle ammatille. Ehkä toimittajana olisi siitä hyvä, kun olen aina tykännyt kirjoittamisesta. Asioista on hyvä ottaa selvää ja ongelmia tuotava esiin. Jos raportoisin Venäjästä tai itäisestä Euroopasta, en varmaan olis hirmu positiivinen tai ainakaan kaunisteleva. Ainakaan sellaisten asioiden, jotka liittyy ympäristön kohteluun, suhteen. No, siinä taas yks asia lähellä sydäntä: luonto. Ei se joka päivä ole ilmeisin vaihtoehto opiskelualan suuntautumiselle, mutta mutta. Itsehän minä tiedän.

Hallitakseni tätä kaaosta päässäni teen listoja.
Taik:
Teollinen muotoilu vai sisustusarkkitehtuuri?Vai muu, kuten hieno ja suuri kuvataidekasvatus? Toimittajaksi joskus aikovalle valokuvaus ei olis huono, mutta ei kai mun heiniä kuitenkaan...?

Hki:
etelä- ja länsislaavilaiset kielet: tšekki

Vielä keksin senkin hauskan asian, että Rovaniemellä voi opiskella taiteita yliopistollisella tasolla, että Lahdessa on Muotoiluinstituutti (ostin jo ennakkotehtävätkin, puolet halvemmalla kuin TaiKin) ja että Joensuussa olis vallan hauskaa opiskella metsää.

Mä en siis tiedä mitään. Tai tiedän sen, että musta ei tuukaan asianajajaa. Ei kai eläinlääkäriäkään eikä Panda-tehtaan karkinmaistajaa. Bohužel - valitettavasti.


---
Maanantaina hoidettin vähän Erasmus-asiaa (haettiin leimoja ja allekirjoituksia learning agreementiin naiselta, joka ei selvästi tiennyt asiasta mitään, liekö oltiin ees oikeessa huoneessa, mut homma hoitui: ollaan jäämässä Tšekkiin(!!)) ja iltapäivällä istuin Nooran kanssa kaljalla - iltaan asti. Milan tuli oikeasti vain yksille ja haki mut kotiin. Heh. Olin kuulemma tosi pirteä hetken ja sitten ruokaa saatuani nukahdin pelkkään päänsilitykseen. Mä oon sillä lailla vähän lapsi.
Käytiin tänään katsomassa Queen - kuningatar. Oli ihan hyvä, ainakin viihdyttävä. Sitähän ne elokuvat osaa olla. TaiKin elokuvaohjaajalinjan ennakkotehtävät luin hartaasti ja huokaisin.

Nyt on nälkä. Kuulun ilmeisesti niin sanottuihin nautiskelijoihin(kerran eräs tyttö sanoi syövänsä ruokaa vain ravintomuodossa)(en pysty samaan). Huomaan puhuvani Milanin kanssa ruuasta useammin kuin kerran päivässä, ja ystäväpiirini koostuu enimmäkseen herkkusuista. Kissalaumammekaan suut eivät ole tuohesta tehdyt. Tänään suunnittelin juustokakun tekemistä anoppikokelaan nimppareiden kunniaks (vitsi, mikä unelmaminiä), ja tärkein hetki oli sen juustokakun suunnittelu. Kun menen kotiin, teen jotain niistä iänikuisista kastikkeista. Tomaattikastiketta pastalle vaikka. Mun tavoite on harjaantua maustajana ja raaka-aineiden laajentajana. Odotan, että löydetään Suomesta normaali kiva asunto, ja normaaliin asuntoon kuuluu siis uuni.

Mutta ei kai voi elää niin, että ajattelee, että sitten olen onnellinen. Sitten vasta. sitten kun. sit...

Tämän opin eräästä naistenlehden tekemästä haastattelusta, jota luin kotona Kukkumäessä, niin kuin luin muitakin ihania suomalaisia lehtiä. Ajan tappajia, täällä ne ovat ihan eri muodossa.

Luin myös Arja Tiaisen runoja (Onnen ylkämies ja murheen morsian)ja ihastuin, ostin kaksi Heli Laaksosen runokorttia(Lehm koivu al ja Vinkei yksnäisil naisil) ja ihastuin entisestään, luin vähän Karel Čapekin Hordubalia, mutta se on vielä vaiheessa ollakseni siitä mitään mieltä. Tykkään olla kotona. Tykkäsin Suomessakin, kun kissat viettivät huipputärkeää aikaansa mun kanssa loikoillen ja keittiöstä uusia herkkuja etsien. Tätä minä tarkoitan, kun sanon, että haluan yksinkertaisen elämän.

Lal-lal-laa hammasharja pyttyyn... Kitkerät neitsyet soi päässä kun istun Tampereen yliopistossa ja säälin takanani olevia luennolla nuokkuvia opiskelijoita. Huomenaamuna on lähtö Prahaan, tai siis paluu, ja tälle päivälle on vielä rutkasti suunnitelmia. Aina olen tosin ollut sellainen, että hyvin suunniteltu on mielestäni kokonaan tehty.

Eilinen oli ihana. Kävin hoitamassa asioita yliopistolla, ja sen jälkeen mentiin Milanin kanssa Rauhaniemelle saunomaan. Kävin avannossa (huom: KÄVIN)kolme kertaa, ja löylyt oli hyvät. Kotonakäymisen jälkeen mentiin Heidille kahville ja puleeraamaan, oltiin menossa Dorikseen mun työkavereiden kanssa. Saara, Heidi ja Eve oli jo vauhdissa, ja oli mahtavaa nähdä kavereita.

nyt mua odotetaan, jatkan tarinoimista myöhemm.

Jännää. Kohta eli ylihuomenna olen Suomessa ja katselin jo Niagaran leffatarjontaa :P
Mä haluun nähdä mun kullat rakkaat kissat

illalla ehkä mennään Aeroon alternative-elokuvaa katsomaan. Hetkeen en ole ollut pubissa. Hmm...

eiku olenpas. Juhlittiin sunnuntaina Nooran synttäreitä)oikeasti ne on tänään) ja juhlittiinkin kunnolla.

se oli siinä

Istutaan nettiluokassa. Praha ja Tšekin moottoritiet menevät sekaisin kun yhtäkkiä alkaa sataa lunta 10 cm tunnissa. Kulutan lomapäivääni tietokoneella, leffassa en ole käynyt enkä kirjahyllyjä ole siivonnut. Eilen makasin sängyssä koko päivän ja luin F. E. Sillanpään Elämä ja aurinkoa. Se on aika hyvä, se kuvailee kesää ja nuoria ja siinä on hassua tajunnan virtaa. Tykkään kun en ole sopinut menoja ja tekemistä kenenkään kanssa, vaikka kuulostaakin yksinäiseltä, se on silti aika rentouttavaa. Joskus kauppareissu tai kävelylenkki toisaalta vois ehkäistä mökkihöperyydeltä.
Minä vaan laiskottelen(ansaitusti tai ei)ja Milan juoksee uusiin työtarjouksiin. Se menee Moraviaan tulkkaamaan metsäkonefirman edustajaa ja tää lumentulo helpottaa sitä reissua älyttömästi. Tšekki talvella ei ole sama kuin Suomi talvella. Nyt ymmärrän, miksi moni ulkomaalainen luulee, ettei Suomessa voi tehdä mitään, kun on talvi: lunta, pimeää ja kylmää, eihän silloin mikään voi toimia.
Oli täällä se myrskykin. Se, joka tappoi neljä ihmistä seurauksillaan, se, joka merkittiin tšekin historian pahimmaksi. Milloin ihmiset suurempina joukkoina alkavat tehdä vähän enemmän ympäristön hyväksi, on ikuiskysymys. Ja kun minä olen melkein yhtä huono kuin he.

odotan jo Suomeen menoa(vaikka Tšekki nyt yrittääkin leikkiä Suomen säätä), sehän on ihan kohta, 1.2. Kahden viikon ajan aion saunoa, istua junassa, silittää kissoja ja nähdä tuttua ja tuttuja. Ja aika varmasti jo ekan viikon jälkeen tekee mieli takaisin.

Hehe
kyllä mä oon tyytyväinen, että yritän jäädä kevääksi.
Mitäs mä sitten elämälläni tekisin, kun pitäis opiskella Tampereella enkä tietäis, mitä.

Eksyksissä.

Kesällä 2006 oltiin menossa Tammerfesteille ja keikan alkua odotellessa juotiin terassilla Baltika-oluet.

Tänään olen tullut herätetyksi kahvin ja kuulemma myös nenäni edessä löyhytetyn tuoksukynttilän hajulla, olen lukenut Viivi ja Wagner -sarjakuvakirjaa eli Parisuhteellisuusteoriaa, jonka sain Ullalta läksiäislahjaksi, olen hymyillyt, olen vähän järjestellyt, lähettänyt kaksi tekstiviestiä, olen jännittänyt iltaa jo etukäteen (me mennään tanssimaan, mutta epäilen, etten enää osaa), olen kirjoittanut monta runoa tai yhden pitkän (en ole vielä päättänyt), olen kuunnellut Santanaa, pukenut päälleni ja tullut metrolla yliopiston tietokoneluokkaan, olen syönyt appelsiinikarkkeja ja lukenut Paula-Liinan lähettämää sähköpostia, olen miettinyt vastaavani ja olen tullut nettipäiväkirjaani lukemaan. Olen lukenut Nuupin kommentin ja olen valinnut punaisen värin tämän päivän tekstilleni.


Nyt odotan poikaa, jotta voitaisiin tehdä asuntohakemus, joka on varmaan jo nyt ihan myöhässä, ja tänään haluaisin tehdä kasvispiirakkaa, mutta en tiedä, ehdinkö.

Huomenna haluaisin mennä kävelylle Petřín-kukkulalle, joka on vielä korkeampi kuin Letná. Olen jo monta kertaa kysynyt pojalta, milloin vietetään päivä, ettei tehdä mitään. Ehkä en ole huomannut, että niitä on mennyt jo monia, ja ehkä en ole huomannut, että joskus on ihan kiva mennä ja tehdä jotain muuta kuin on suunnitellut.

Tarvitsen raitista ilmaa, rohkeutta ja kylpyläloman. Tarvitsen itsekuria ja ystäviäni, vanhoja.

Kirjoituksia Lomalta, osa 1.

Ah. Haettiin akkojen kanssa opelta viimeinen essee, jotka kirjoitettiin reilu kuukaus sitten sujuvalla tšekillä. Olihan siinä tyhmiäkin virheitä, mutta heti alkuun ope kysyi, kirjoitinko esseeni itse. Hä? Eiku tietenkään en kirjottanut. No mitäs luulisit, ajattelin. Tosin: Milan luki ja tarkisti sen luonnoksen. Tottakai. Eihän mulla turhaan ole tšekin natiivia kotona.

Julmaa pilaa. No mut siitä esseestä sain Výbornén eli erinomaisen arvosanan, ja nyt voin keskittyä taas olennaiseen, eli kuvittelemaan itsestäni parempaa kuin olenkaan. Ei vaan, lomaan. Nähkääs kun esseet on tehty ja tentit kirjoitettu (sain nimittäin leffaesseestä hyvän B:n, melkein A-:n, mikä olis melkein täydellinen, mut tuokin riittää mainiosti, ja kielioppitentti meni hienosti sekin) niin nyt vaan kärsin olemisen sietämättömästä keveydestä. Ja voisinpa taas mainita, että nyt on nälkä.

Ja koska tykkään listojen tekemisestä, aloitan iltapäiväni seuraavan listan rustaamisella.

LOMALLA LUPAAN (itselleni)

- siivota kirjahyllyn
- keksiä ylimääräisille lappusille, joita ei VOI heittää roskiin, paikan
- laittaa hyvää ruokaa(tätä teen aina)
- käydä lenkillä aina, kun meinaan häiritä ahkeramman puoliskoni hommia
- käydä lenkillä aina, kun tarvitsen suklaata (kauppaan on noin 500 metriä, eli lenkistä tulee melko lyhyt)
- teettää valokuvat
- maksaa velat
- ommella takkiin napit ja toppiin irronneen kolibrin
- pestä päiväpeiton
- käydä Milanin kanssa tanssimassa (tätä olen pakoillut neljä kk:tta)
- nukkua hyvin
- juoda hyvin
- lukea mukavia kirjoja
- käydä katsomassa elokuvan Tarjoilin englannin kuninkaalle
- kaydä Aero-leffateatterissa
- oppia tšekkiä
- oppia taas suomi
- ottaa yhteyttä kaveriin
- olla ihan kiltisti
- kirjoittaa
- säästää vähän rahaa

Huhhuh. Ikinä en oo vaatinut itseltäni liikaa. Edellisellä listalla on 21 kohtaa (eli saman verran kuin minulla on ikää vuosissa). Niistä 5 on helppoja toteuttaa, 6 hiukan vaikeampia ja loput haastavia. Sen siitä saa, kun ei tee uuden vuoden lupauksia lainkaan.

Eilen käytiin Siljan, Nooran ja Milanin kanssa syömässä Parlamentin luona(ravintola), otettiin yhdet oluet ja lähdettiin lentokentälle. Ihan hyvin ehdittiin, vaikka ainakin mun ajantaju on välillä omituinen: se saa mut myöhästymään melkein jokaisesta tapaamisesta. Illaksi suunnittelin kotikissailua eli lööbaamista (mulla on nyt meneillään kausi, jolloin käytän vanhentuneita sanontoja), mutta vietettiin puolikymmenestä eteenpäin aikaa kolmen hygieniatoimiston työntekijän kanssa. Käytännössä siis istuttiin hiljaa, kun viereisessä huoneessa setä, jolla oli hassu hattu, ja kaksi tätiä mittasivat desibelimittarilla alakerran pubista tulevan äänen voimakkuutta. Sangen hauskaa. Nyt odotan, muuttaako alakerran pubi vai yläkerran nuori nainen, jolla on muuten kaksi täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevaa lasta. Se nainen on muutaman kerran soittanut poliisit pubista tulevan melun takia, ja vaikka ovet suljetaan kymmeneltä, ja viikonloppuisin kahdeltatoista, piltit eivät saa nukuttua.

Maailmasta on tullut kummallinen. Tai ihmisistä. Tšekkiläisiltä naisilta olen oppinut sen, ettei kainous ole naisen luonteenpiirre, eikä koskaan kotona voi olla liian hiljaa. Tässä vaiheessa muistutan, että kämppiksemmekin on tšekkiläinen nainen.

Teen selväksi senkin, että jos vaikutan kireältä, se johtuu mm. tämänhetkisestä nälästä.

Loma on rattoisaa aikaa.

Istun tietokoneluokassa ja kulutan aikaa. Odotan, että voin mennä hakemaan pisteet ja palautteet opettajilta, jotka tekevät ohareita ja hävittävät esseitä. Silja on meillä kylässä, on ollut mahdottoman hauskaa, ja juuri, kun tulin hoitamaan asioita (siis nythän on loma, ja asioiden hoitaminen lomalla on ennenkuulumatonta) pitääkin odottaa tunti tai pari¨, siis löydän itseni koneelta.

Aika on mennyt nopeasti. Oon varma, että mitä pidemään on viettänyt aikaa jossain, sitä nopeammin aika kuluu. Lopulta se juoksee, ja aina tuntuu olevan tekemistä. En valita kyllä siitä, että nyt on ollut mukavaa tekemistä. Mä oon ihan lomalla.

Meillä on ollut ovet avoinna vieraille aikas kauan. Ensin jouluaattoviikolla tuli Saara, pidettiin kivaa, kävin hyvin vähän koulussa ja tehtiin jouluostoksia. Jouluaattona oltiin siis Nučicessa, ja tapsana tultiin kotiin. Uuden vuoden aatoksi mentiin Lontooseen, jossa uuden vuoden päivänä oli Milanin siskon, Zahraan(ent. nimeltään Jana) ja Wasifin häät. Äiti, isä, Ellu, Janne, Pike, Mikko ja Jussi tuli Prahaan 31.12. 2006. Me tultiin Lontoosta seuraavan vuoden toisena päivänä. Hässäkkätä ja hauskaa piisasi vielä viikon ajan, sitten Peltosten, Peltolan ja parin Costianderin muodostama poppoo vaihtui Heidiksi, joka kämppiksen lauantai-iltaisen hermoromahduksen takia yöpyikin Nooran ja Hannen luona. Sitten tuli Silja, ja yhä oon hengissä, vaikka tunnetusti meidän ruoka- ja juomakulttuuri on vähän kuluttavaa. Ihan sairaan hauskaa, jos saan sanoa, on ollut.

Jokohan se ope olis paikalla ja palauttais mun leffa-analyysin... Mitään palautetta en välittäis saada, oli sen verran huonoa englantia siinä esseessä. Ach jo.

Kissoja on ikävä, ja koirakuumekin on nostanut päätään. Minkäs teet, kun kaikki terrierit tykkää musta. :)

Siljan viimeisenä iltana Prahassa, eli tänään mennään pubiin (aika yllätyksetöntä) taikka Vagon-klubille kuuntelemaan musiikkia. Viikonloppuna vois vaikka siivota kirjahyllyn ja hankkiutua eroon ikuissotkusta. Sit vois alkaa liikkua enemmän. Ollaan oltu Siljan kans ihan haltioituneita säästä, jota jotkut kuulemma luuli sateiseksi, ollaanhan keski-Euroopassa. Täällä on kuulkaas paistanut aurinko. Eilen kiivettiin Letná-kukkulalle. Sieltä näkee kaupungin.

Tämä on kuitenki minun kaupunkini - biisi alkaa soida taas päässäni. Ja Siljalla oli Stellaa mukana:)

Moro!!!

Hengissa ollaan. Vanhemmat ja siskot ja niiden sivu- ja peravaunut on taala kylailemassa ja hienoa on ja saatoakin vahan. Kivaa aikaa ollut koko joulun aika, koulua kaydaan vahemmankuin pitais ja Lontoo naytti kivalta. Ei nyt ehdi kummempia. Ja Noorakin on hengissa, hyva hyva. Pitaa menna. moi