Kuuluu hyvää.
Oltiin viikonloppuna Milanin kanssa Olomoucissa Moraviassa, aika meni tietysti nopeasti, mut oli kyllä kivaa. O on semmoinen mukava pikkukaupunki, keskusta on kaunis ja ravintoloita aika paljon kaupungin kokoon nähden. Tommonen pidennetty viikonloppu riitti juuri sopivasti, mutta paluu arkeen on aina paluu aikaisempiin heräämisiin ja nopeasti liikkeelle lähtemiseen, mistä mulla on kyllä jo usean vuoden kokemus. Tää tyttö tykkää nukkumisesta milloin vain ja missä vain, vaikka autotiellä.
Perjantaina oli vuoden 1989 samettivallankumouksen muistopäivä ja siksi vapaata. Lähettiin pe kymmenen aikaan aamulla pendolinolla(siistillä ja tilavammalla kuin Suomessa (penkkejä vain kolme yhdellä rivillä))ja oltiin Olomoucissa ennen yhtä. Käveltiin parikyt minuuttia Pension Moraviaan, mukavaan ja siistiin, pieneen hostelliin, kartan avulla löydettiin. Jätettiin tavarat huoneeseen ja lähdettiin kaupunkia tutkailemaan. Tuomiokirkko, kellotorni, aukio, jolle on rakennettu ympäristöön sopimaton betonirakennus, joulukuusen pystytystä torilla, ihmisiä ei juuri missään, sumua. Ravintoloita, suljettuja ravintoloita. Kai tyypillinen tsekkiläinen pyhäpäivä.
Löydettiin avoinna oleva ravintola, ruokalista oli kirjoitettu hassulla murteella, tarjoilija puhui nopeasti ja epäymmärrettävästi. Mutta selvittiin, siis minäkin. Söin kanaa sienisipulikastikkeella ja keitettyjä perunoita, joita oli ainakin 300g ja joissa oli hirveästi suolaa ja rasvaa, kuten aina. Mutta hyvää oli, kuten aina.Ruokajuomana olutta. Kuten aina.
Oltiin niin onnellisia siitä, että meidän huoneessa oli tv, jossa näkyi ainakin 20 kanavaa, ja häkeltyneitä tästä epätavallisesta mahdollisuudesta tuijottaa dubattuja amerikkalaisia c-luokan leffoja vaikka aamuyöllä, päätettiin mennä kotiin eikä elokuviin. Katsottiin montaa kanavaa yhtäaikaa(muistakaa tehokkuusajattelu) ja keskityttiin Animal Planetin tarjoamiin ohjelmiin isoista kissoista. Muita mainittavia: tv-mainoksia unkariksi.
Lauantai-aamuna lähdettin aikaisin eli kymmenen aikaan(?) liikkeelle. Suuntana oli eläintarha Svatý Kopečekilla eli kukkulalla vähän matkan päässä Olomoucin keskustasta. Hienoja maisemia, tasaisia peltoja, sumua, joka esti näkemästä mäeltä kaupunkiin. Ja kun mulla olis ollut kamerakin mukana.
Eläintarha oli isompi kuin Prahan, mutta ihmisiä oli vähemmän(vaikka se onkin eläintarha). Sää oli vähän kolea ja paikka sellainen, johon kannattaa mennä kauniimmalla ilmalla, mutta eläinseuran puutteesta kärsineenä viihdyin muutaman tunnin lässyttämässä ja tarkkailemassa elukoita isoista kissoista aina magnusteihin ja pienen pieniin apinoihin. Tiedän kyllä, että villieläin on villieläin ja kotimaansa luontoon se kuuluisi. :(
Iltasella etsittiin toinen ravintola, oli nälkä ja väsy kävelemisestä. Söin kalaa, tarjoilijat katsoi lätkää erikoiskabinetissa. Juotiin pari Staropramenia ja mentiin kaupan kautta kotiin. Ostettiin yömyssyiksi Fernet sitrusta ja kolaa ja heräsin viideltä aamuyöllä päivävaatteissa, vaikka oltiin kovasti suunniteltu pubeilua Olomoucissa. Näin huonoja me ollaan juhlimaan (ainakin valvomaan).
Sunnuntaina huone piti luovuttaa yhteentoista mennessä. Mentiin kaupungille, valokuvasin, kävimme Olomoucin taidemuseossa, jossa oli nykytaidetta(jota M ei ymmärtänyt kuulemma) ja vähän myös art decoakin:) Käytiin vielä kerran ulkona syömässä eli pizzalla ilm. paikallisessa teinilässä ja kahvilassa, joka oli hieno mutta kohtuuhintainen. Maha täynnä juna-asemalle uudet kengät jalassa hiertämässä roikuin Milanin kädessä, mutta en marissut. Matka menikin yllättävän nopeasti, koska/vaikka M yritti valaista mulle Tšekin historiaa kävellessämme. Käväistiin kirkossa ja näin palan "linnasta", jossa asuu uskonnollisia heppuja (tarkennus myöhemmin) ja viimeiset katsaukset Olomoucin katuihin. Ja sitten: pikajuna, jolla tultiin Prahaan sunnuntai-iltana, oli aivan täynnä opiskelijoita ja tätejä ja humalaisia miehiä, ja seisottiin suurimman osan matkasta käytävällä. Kuka kuvitteli pääsevänsä istumaan? Loppumatkasta se toteutui. Minä luin kirjaa(Bohumil Hrabal: I Served the King of England) ja Milan kuunteli olomoucilaisen tädin kertomuksia ties mistä, enkä ymmärtänyt mitään kun sama täti kysyi multa, olenko väsynyt. Kielimuuri, mä asun hei Prahassa eikä meillä siellä puhuta tollai. Silloin muistin moton "Hymyile, vaikka et ymmärtäisi mitään".

Illalla yhdeksän jälkeen kaupan kautta kotiin. Kyllä Praha on pieni ja kodikas kaupunki, koska sen tuntee jo vähän paremmin. Viime yön nukuin sikeämmin kuin vähään aikaan. Oli kiva reissu ja meidän oletettu vuosipäiväkin meni siinä sivussa.

:)