Luulen, että olen aika hyvä joissain asioissa. Painan mieleeni asioita, jotka ovat vastauksia kysymyksiini. Ne liittyvät ihmisen mieleen ja ihmissuhteisiin. Myöhemmin muistan käyttää niitä. Käytän niitä ajattelemalla asioita niiden valossa. Toisten ihmisten näkökulmat voivat olla joskus tosi hyödyllisiä. Joskus pohdintani eivät johda mihinkään. Silti asioita jauhaamalla saa hyvän mielen ja treenatut äänihuulet.

Perjantain ja lauantain väliseksi yöksi tuli kylään ystäväni Ellu. Oli tosi kivaa puida. Puitiin enimmäkseen ihmissuhteita ja asioita, jotka niissä ärsyttävät tai ehkä enemmän ihmetyttävät. Välillä unohtui se, mitä mielessä oli sanoa, mutta on ihan tervettä puhua ilman pointtia. Pointti on vain sellainen oikotie ja selitys, syy ihmiselle puhua. Kun sitä ei liikaa korosta, antaa itselle siis luvan olla äänessä, mikä ei ole aina helppoa kaikille, voi saada sanottua jotain hiukan alitajuisempaa. Vaikka kuuntelija kadottaa pointin mukana punaisen langan, se voi kokea oivaltamisen riemua kun ei saa etukäteen valmiita vastauksia siihen, miten puhetta pitää kuunnella. Me haluamme olla samaa mieltä ihmisten kanssa, emmekä pyri ristiriitaisuuksiin, mutta uskokaa, on hauskaa sanoa jotain odottamatonta. Kuuntelija ei automaattisesti ole eri mieltä, vaikka ei tietäisikään aivan varmuudella, mistä ihmeestä me olemme horisemassa.

Olen miettinyt viime päivinä myös symboleiden käyttämistä taiteessa. Sellaisia symboleja, kuten kirjaimia ja numeroja käytettiin paljon Tampereen filkkareilla esitetyissä tšekkiläisen Pavel Koutskýn lyhytanimaatioissa. Kaverini ei pitänyt niistä symboleista. Mietin, miksi niiden pitää olla niin eri asemassa kuin muiden esittävien kuvien. Itse muistan, kuinka halusin aikoinani kuviskoulussa sijoittaa tauluun kivisen hautaristin. Ope ehdotti, että maalaisin sen sijaan vain kiven kukkulalle. Symbolit voivat olla raskaita, tunkkaisia, käytettyjä ja kuluneita. Ymmärsin myöhemmin myös sen, että symbolia käyttäessä sen historia olisi hyvä tuntea hyvin. Tästä puhuttiin myös eilen Milanin kanssa. Joskus käy niin, että joku kiihkoilija haluaa tunkea symbolia joka paikkaan eikä tajua samalla käyttävänsä vihollisensa vanhaa merkkiä.

Mikä vika on oikoteissä? Niitä ei ole opetettu arvostamaan. Siksi kai niitä kartankin.

Hirveän mielenkiintoista on myös se, mitä Voimala-ohjelmassa puhuttiin 9.3. "Puhuminen voi olla addiktiivista. ", sanoi psykologi Hannele Törrönen. Joskus puhuminen ei auta kun suhde on jumissa. Niin, ja että pitää raportoida kaikkialla kaikille rakkausasioistaan. Joskus kai voisi opetella tiivistämään, miettimään, mitä haluan sanoa. Eli ei sittenkään jaarittelisi niin kauan, kunnes tajuaa jotain oleellista.

En tiedä. Taidan jaaritella tasan niin kauan kuin ääntä ja energiaa siihen riittää. Silloin, kun toisen nyökyttely alkaa olla konemaista ja vastakommentit yhä harvinaisempia, ymmärrän toivottavasti lopettaa. :)

Monta päivää olen nukkunut
ja herännyt vasta yhdeltätoista

Eilen menin leffaan
Putoavia enkeleitä

suosittelen


Ylihuomenna Tšekkiin,
PRAHAAN

Ihanaa sekin

Reissun jälkeen rokotukseen
ettei menisi ensi viikko pilalle

Kohta yliopistolle EU-oikeutta lukemaan
Taivas on sinikeltainen ja maa sula

Mahassa on tavallaan perhosia
ja mieli on iloinen
tavallaan, sekin

En tiedä oikeastaan, mikä on niin jännää: se, että näen pian Lontoon ja joudun puhumaan englantia vai se, että mennää Lauran kanssa kakkupaloille ja museoon tai museoihin. Kaikki on kovin jännää, kuten esimerkiks se, että N:llä on Prahassa ihania tsekin kursseja, ja pian mäkin taas näen Prahan!

Iltasadut odottavat,

E.

Glögikausi on avattu jo päiviä sitten

Odotan Prahan ja Brnon ja Nučicen katuja ja kaikkea, mitä niihin kuuluu
ihan niin
alan päästä tunnelmaan

Mikro sanoo: blim,
haen Nipsu-mukini ja menen lukemaan katedraalikouluista

ihan hyvä päivä

Kamalaa hukata aikaa netissä kun pitäisi lukea tenttiin. Voin rehellisesti sanoa, että tämä on ensimmäinen kerta tänään kun käyn katsomassa postit ja samalla sähköpäiväkirjani. Kolme tuntia aikaa tenttiin on hyvä juttu, mutta en tiedä, riittääkö se kaikkien yleisen kielitieteen termien opetteluun, vaikka kyse on ihan perusasioista.

Eilinen kasvatustieteiden tentti meni ihan hyvin, vaikka esseistä tulikin pitkiä ja omalaatuisia. "Vaikka"? Koska. Kun. Miksei?

Saa nähdä, mitä loppusyksy tuo tullessaan. Edessä on reissuja ja lisää tenttejä ja lopulta joulu, jonka ympärillä varmaankin olen töissä. Täytyyhän joskus tienata. Koska, vaikka olen opiskelija.

Eilen kävin tosi hyviä keskusteluja M:n kanssa. Olen sokeutunut omista selityksistäni niin, etten enää tajua, mitä oikeastaan yliopistossa haluan tehdä. Onko nyt muka korkea aika luovuttaa? Kuka sanoi, että minun pitää osata täydellisesti se, mitä opiskelen? Joskus vielä nauran tälle kaikelle. Kandityö, gradu, on elämässä muutakin kuin minä.

Ei pitäisi kirjottaa samalla kun kuuntelee musiikkia. Etsin uusia biisejä, joista voisi innostua. En ole innostunut toistaiseksi mistään.

Ulkona sataa. Sehän kuuluu syksyyn. Luen yleisen kielitieteen tenttiin, joka on joskus. Samalla tekisi mieli museoon, näyttelyihin, kahville kaverin kanssa ja elokuviin. Senkin verran minulla on mielikuvitusta, että mieleni tekee joskus valmistua. Kuulin tänään olevani kuin pieni lapsi - tai pahempi. Haluan jotain ja kun sen saan, haluan muuta. Kohteena on tänään, onneksi(vai kehtaako tuota edes sanoa, onneksi) keksipaketti. Se toinen keksipaketti on toistaiseksi pysynyt kiinni. Keitin teetä.

Join melkein koko pannullisen, mikä ei sinänsä ole ihme. Miksi laulussa lauletaan: "perkele" ja "Anna-Liisa" ? Kummassakaan en näe mitään hohtoa. Eikö lauletakin tarpeeksi tupakasta, kahvista ja viinasta, roudasta, jääsydämistä ja verikyyneleistä? Missä on niidenkin asioiden hienous kun se pestään irti väkisinkin toistamalla samoja angsteja? Keksitäänpä omaperäisempiä ilmauksia. Ala-asteen ope ehdotti sanomaan "paistinpannu" kun teki mieli sanoa se toinen. Olen kokeillut molempia, ja molemmat tehosivat koska niin halusin. Jos haluttaa kirota, voi saada pontta sadatteluun uusien sanojen kulmista, joita ei ole vielä kulutettu.


Nyt kutsuu muut jutut, teekuppi ja tv.

Mitä en ajattele usein

Kuuntelen musiikkia, jossa ei lauleta, mutta rytmi on olennainen. Joskus on rentouttavaa vain kuunnella niin ettei itse tarvitse eikä tunne tarvetta laulaa mukana. Nykyään laulan tosi paljon. Syömisen, nukkumisen ja maalaamisen ohella se rentouttaa. Olen voinut aika hyvin viimeaikoina. On asioita, joihin en ole tyytyväinen, mutta suuremmilta konflikteilta -henkisiltä ja fyysisiltä - olen välttynyt. Sanon tämän tietenkin koputtaen puuta, koska taikausko on yksi eärationaalisista piirteistäni. Mitäs siitä, turhempaa on lukea keltaisen lehdistön horoskooppeja. Yhdenkin mukaan mun täytyis kertoa tunteistani jollekulle. Seuraavana päivänä luvataan, että tapaan mielenkiintoisen ihmisen. Kassalla niitä riittää. Anteeksi nyt vain.
Viikonloppu meni ihankivasti. En stressannut ennen perjantain (13.6.) pääsykokeita enkä juonut sen iltaisia oluita suruuni vaan oikeastaan olin ihan iloinen kun näin vanhan kaverin ja toisenkin ja samalla vähän poltin naamaani siinä kokeen jälkeisessä sekin-on-vihdoin-ohi -euforiassani. Tiedän, olen valkoinen kuin maito.

Tähän asti olen inhonnut noita yhdyssana-väliviiva -ilmaisuja, jollaista käytin edellä. Joskus ei vain tiedä, miten ilmaisisi itseään parhaiten. Silloin pitää käyttää keinoja, joita itsekin on pitänyt arvelluttavina. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän musta tuntuu, että harva ymmärtää mua. Vaikeaksi sen voi tehdä sekin, etten itsekään aina ymmärrä.

Mitä esimerkiksi oon ajatellu ilmoittautuessani kaikkiin pääsykokeisiin? Luulinko pääseväni sisään? Luulinko lukematta kaiken selviävän? Kaikki tosiaankin selviää, mutta mitäs jos pääsisin sisälle, missä asuisin? Näkee, etten kovin tosissani tee niitäkään urakoita, joihin omasta tahdostani olen halunnut. Mihinkään en ole valmistautunut.

Ja kun kysyttiin, jos pääsisin sekä TaiKiin että tsekkiä lukemaan, kumman valitsisin. Hetkinen, voiko niihin molempiin päästä? Aijaa.

En päässyt TaiKiin enkä ole kovin luottavainen tsekin kielenkään kanssa. Ei silti tunnu missään. Ehkä mä tosiaan jonain päivänä palaan juurilleni ja valmistun venäjästä. Kuka mulle sanoisi, että gradunkin aihe pitää jonain päivä päättää? Ei tietenkään ole olennaista haluta itse itselleen asioita. Aina pitää olla joku sanomassa: hyvä, kiitos, tee näin tai älä tee näin. Olen kyllä oppinut tekemään itse sellaisia valintoja kuin mitä puen päälleni, kenen kanssa lähden ja monelta mulla on aikaa vain itselleni. Osaan myös päättää, mitä ostan kaupasta ja menenkö kävellen, pyörällä vai bussilla ja ketä äänestän vaaleissa. Osaan siis päättää aika monista asioista.

Eilen juteltiin työkavereiden kanssa ihmissuhteista. Oli jotenkin piristävää kuulla tarpeeksi ulkopuolisten ja kuitenkin samassa tilanteessa olevien suusta joitakin asioita, ihan mitättömiäkin. Itse annoin taas mielelläni toisille neuvoja tietämättä kuitenkaan, miten itse niitä soveltaisin. Olenko esimerkiksi liian riippuvainen poikaystävästäni? Tai kun olemme erossa, nautinko yksinäisyydestä vai inhoanko sitä? Molempia. Tai siis kyllä. Tai jotain sinne päin. En osaa sanoa, kuinka paljon yksinäisyyttä olis tässä vaiheessa tarpeen, koska sokeudun helposti sellaisista asioista kuin kainalon lämpö ja yhteiset kävelylenkit jutellen ja siltikin joskus olisi hyvä mennä yksin paikkoihin, joihin ei tarvitse toisen ääntä tai läsnäoloa. Niiden jälkeen tulen kotiin. Joskus olen paremmalla tuulella jälleennäkemisestä, mutta on niitäkin päiviä, joina yksinolon jälkeen mielellään olisi omassa ylhäisessä yksinäisyydessään vielä päivän, pari.

Kaikki tekee vaan hyvää, ajattelen. Mikään ei vahingoita, vaikka hetken siltä tuntuiskin. Me ollaan kestävä käsite ja pysytään yhdessä, uskallan jo ajatella. Silti herään tilanteeseen, jossa en anna itseni kehittyä itsekseni vaan menen kaikkialle puolikkaana. En ole ollenkaan varma siitä, menenkö parempana vai sittenkin vain kauniimpana.

En tarvitse oikeita vastauksia
vääriä en ainakaan
pienempää pyllyä tai isompia rintoja
minulla on kaikkea

tarvitsen omanarvontunnon

minun pitää kuunnella
mutta minun ei pidä myöntyä

minun kannattaisi katsoa laskut

minun on jatkossakin mentävä hammaslääkäriin
ja sanottava
en jaksa enkä ehdi
ja sanottava: en aio ehtiä

minun on sanottava ensimmäisenä itselleni
mikä minusta tulee
ja katsottava eteenpäin

Minä omistan vain sen, mitä minulla on
kaksi silmää ja aivot
suu on helpompi lahjoa
sokerilla

minä menen
ja minun on ajatus
minä lepään
ja minun on uni

Sain upouudet aivot ja paremmat ajatukset
joilla ymmärrän enemmän
hyveitä ja Baden-Powellia
sekä lapsia

En ole muuttunut ja kaipaan siksi kotiin
voisin kai levätä ennen lähtöä
mutta aamulla on myöhä
aamulla sataa vettä

Sittenkin tuli päivä jolloin sanoin
sade ei haittaa
aion polkea niin kauas kuin pohkeillani jaksan
ja jättää vain jälkiä
jotka huuhtoutuvat sateessa

Aionpa olla kaunis ja viisas jatkossakin
mutta enää se ei minulle riitä
tahdon nähdä, kuinka minulle käy
kun todella kastun
ja miltä näyttää suuri punainen kivi

Jos siis on pakko päättää jotain, ongelma liittyy yleensä mahdollisimman pieniin asioihin. Ostan housut, en tiedä, kummat haluan, mutta päätän ostaa vain toiset. Saatan kysyä mielipidettä kaverilta tai siskolta tai jopa myyjältä. Päätös ei siis ole yksin minun.

Ostanko luomumaitoa vai tavallista? Päätän ostaa luomua, mutta jonain toisena päivänä saatan päättää ostaa sitä toista. Saatan kysyä Milanilta, kumpaa ostaisin.

Laitanko hameen vai housut tänään päälleni? Kysymys on ilmoilla heti kun alan pukea päälleni. Jos ja kun tuolilla on kamalan paljon vaatteita eli vaihtoehtoja on liikaa, on pakko kysyä mielipidettä. Yleensä vastaus on käytännönläheinen: "kunhan sun ei tuu kylmä". Saatan laittaa sen hameen, vaikka tulisi kylmä.


"Äiti, mitä mä lähtisin opiskeleen?"


"Tehdäänkö tänään pastaa vai perunaa?"


Äänestäminen on yksi niistä harvoista asioista, joissa en kysy neuvoa. Tulosta on vaikea nähdä selkeästi hyvänä tai pahana (jos ei mietitä, tuliko kannattamani ehdokas valituksi vai ei) joten on helpompaa tehdä oman pään mukaan.

Entä vaatteiden valinta? Eihän ole mitään järkeä jahkata, kun ei ole varmaa, onko toisen mielipide sen parempi kuin omakaan. Ulkona voi olla kova tuuli tai hame voi saada jalat näyttämään pienemmiltä. Yhtäkkiä voi alkaa sataa.
EI ole mitään järkeä missän, eikä ainakaan tässä. Kun kysyy aina samalta henkilöltä mielipidettä, se alkaa vastata summamutikassa koska ei jaksa paneutua samoihin kysymyksiin päivittäin. Ne kysymyksethän eivät koskaan muutu. Lopulta ei voi luottaa vastauksen tai ehdotuksen pätevyyteen, jos se on vetäisty hihasta tarkemmin pohtimatta. Mahdollisesti se tulee vähän epämääräisesti kun kysymystä ei olla kuultu hyvin eikä jakseta varmistaa. Kyllä siinä tilanteessa itse saisi paremmin löydettyä parhaan vaihtoehdon. Toinen pääsisi helpommalla kun ei tarvitsisi aina esittää kiinnostunutta...Aloin miettiä, onko kiinnostunutta edes aikoihin esitetty. Tajuan, että kaikki saamani vastaukset ovat olleet kenties pettäviä ties kuinka pitkältä ajalta. Olisiko sittenkin pitänyt laittaa se hame? Onko minua huijattu?

Mitä elokuvaa katsotaan? Minä tiedän.

Tietokoneluokka on auki ympäri vuorokauden. Päivässä on monta hetkeä aikaa tulla kirjoittamaan ja lukemaan sähköposteja ja kouluhommia juuri silloin kuin minulle sopii - vaikka yöllä. Puhelinliittymän voi valita ihan mielensä mukaan, niin, paitsi tekstiviestien ja puhelujen hintoja. Jos menee räätälille, saa haluamanlaisensa kengät ja farkut ja takit, tarvitsee vain vähän rahaa. Voi valita, onko brunette vai blondi, pitkä- vai lyhythiuksinen, kerro vain kampaajalle, mitä haluat. Ok, mihin tällä pyrin? En mihinkään. Olen huono tekemään päätöksiä ja aloin miettiä: mitä päätöksiä mun edes tarvitsee tehdä? Aika vähän niitä on.

Tuulimyllyt
Lauantaina menin töiden jälkeen kaverin kanssa Tampereen taidemuseoon ihailemaan ja kummastelemaan mm. maalauksia 1900-luvun puolivälistä tähän vuoteen. Suvin kanssa yliopisto-opiskelun ja ammatinvalinnan vaikeuksia taivastellessani totesin vain, eikö olisi kivempaa olla nuori. En tarkoita suhteellista ikää, vaan iän tuomaa vastuuta. Nuoreksi tunnen itseni toistaiseksi aina, koska olen nuorin siskoksista ja usein kavereistakin, ja niin kauan kuin olen vuokralainen, vähemmän kuin noin kahdeksan vuotta opiskellut pätkätyöntekijä ja henkkareita baarin ovella näyttävä 158-senttinen, tunnen iän olevan kelvoton syy kriiseillä. Jokin vain mättää. Kun pääsin lukiosta, ihmiset halusivat tietää, mitä teen seuraavaksi. Kun olen yliopistossa, ketään ei kiinnosta, mihin menen töihin. He vain haluavat tietää, kauanko vielä opiskelen (ja pyörittelevät sitten silmiään kun vastaan). Olen kuullut, että Pakistanissa olisin jo valmis lääkäri, ja joidenkin suoristusnopeuden mukaan olisin varmaan jo tehnyt tutkinnon ja toista aloittanut. Mitäs siitä. En halua olla sellainen, joka tietää tarkalleen, mitä kursseja käy ja jonka mukaan ne kurssit, jotka skippaa, on varmasti ihan turhia ajatellen vain sitä tutkintoa. Mikään ei ole turhaa! Kaikesta on hyötyä, jopa tästä blogista. Ongelmat hahmotan näin:

-haluan käydä kiinnostavia kursseja
-en halua olla tehokas suorittaja
-en halua olla suorittamatta mitään
-> minun pitää opiskella

-en halua vastuuta
-minua ei haittaa vanheta
-saan vastuuta, kun valmistun( ja vanhenen)
-> en saa valmistua enkä vanheta

-en halua olla nykyisessä työpaikassani ikuisesti
-haluan luovan ja vaihtelevan ammatin
-haluan olla hyödyksi
-> minun pitää valmistua

Oletuksia, että haluan elää ja siihen tarvitsen rahaa ja sen eteen täytyy tehdä työtä, ei lueteltu erikseen, koska ne ehkä olivat ennustettavissa muutenkin.

Jos
-opiskelen, valmistun
->menen töihin, saan rahaa ja olen kenties tyytyväinen
->?

Turha miettiä kun ei se johda mihinkään. Silti osa turhista asioista on just kivoja. Esim. ne kurssit, joita ei ole pakko käydä, on aina hienoimpia, jos vähän kärjistetään. Sitä olen tehnyt tässä kirjoittaessani muutenkin.

Minä täällä taas, hei.

<3

Tentti tulossa. Kyseessä on johdatus julkisoikeuden perusteisiin. Torstaina, eli mun ei todellakaan pitäs olla netissa surffaamassa. No ei sen vaikee pitäs olla...

Milankin on tulossa. Huomenna muistaakseni neljältä se tulee Helsinkiin ja sitten tänne niin ku olis jo Ü

Vapaa viikonloppu tiedossa, lähdetään Jyväskylään.

Olin Saaran kanssa syömässä ja kerrattiin lauantai-iltaa. Oltiin Kustaassa kaljalla ja puhuttiin taukoamatta. Hirveän hengästyttävää ja kivaa Ü Nyt siis kuitenkiin oltiin ihan yliopiston ravintolassa.

Saara uhkas tulla kuudelta lukusaliin lukemaan, eli tarkastamaan, oonko mä vielä ahkeroimassa. Täytynee mennä, ennenkö jään kiinni laiskottelusta.


Tietysti taisin jo jäädäkin, kun täällä sitä jatkuvasti todistan..

Päivän kolmas kahvi tai toinen tee maistuis hetken päästä. Karkkia en oo ostanu toistaiseks tän päivän aikana.
Sekin tulee, sekin tulee.

Eeva

Ja Ellu jos luet tätä, mä oon monta kertaa meinannut soittaa sulle mutta joku päivä mä teen sen oikeesti:) En oo vielä siirtänyt sitä työvuoroo sen serkustapaamisen päältä, mut huomenna meen töihin ja voin yrittää saada siihen jonkun tilalle. Tuleeko Jannekin mukaan, eli pyydänkö Milaniakin? Okei, ehkä mä tosiaan soitan sulle tänään. Menee hankalaks:D

Eeva

Nettitreffit Milanin kanssa. Se oli tänään tulkkaamassa niille sairaanhoitajille siellä Prahassa, ja oon utelias kuulemaan, miten meni. Ite oon ollu oikeistieteen perusteiden viimesellä luennolla(tentti on 27.9. eli ens torstaina) ja sen jälkeen taidehistorian symboli-kurssin ekalla luennolla. Sali oli täynnä ja proffa yhtä pihalla kuin ennenkin mut ihan kivaahan se on katsoa kuvia, joita on katsellut ihan pienestä asti muttei ole ajatellut, että siinä olis jotain tuollaista taustalla, kuten M. E. :n homoseksuaalisuus tai antiikin mytologian joutsen-teema...

Eilen ostin akkojenlehden ja siinä oli lyhyt artikkeli Prahasta. Jee... Valokuviakin oli.

yritän kovasti lukee tenttiin Linnan(mein uus kirjastorakennus) lukusalissa, mut jotenkin aina, kun saan sen kirjan eteeni, mieli alkaa vaellella ihan muualla. No joo, haaveilen ihan liikaa.

Mietin aina, mitä seuraavaks, mitä seuraavaks..

Sitten kello on seitsemän ja " kirjasto suljetaan". Miksei tueta iltalukemista?

Silloin mäkin alan unohtaa muut virikkeet ja keskittyä asiaan

Nukkumiseen


Hezky´den!
Eeva

Tänään sataa ja se on hyvä

Surffailua ilmasto.orgissa ja ilmoittautumista Vastavalon valokuvauskurssille

Eilen oltiin Saaran kanssa Doriksessa ja lintsasin heti aamun luennoilta(ei tietysti mikään ihme kun ne olis alkanu kasilta), syksyn ahkera alku...

Mut oli kyllä kivaa. Tällä kertaa oli ihan "uus" dj, joka soitti jopa PMMP:tä. Mähän olin niin tyytyväinen! Enemmän kyllä tuli juoruttua Saaran kanssa kun tanssittua, mut sekin puoli hoitu sit loppuillasta. Yllätyin kun en nähnyt työkavereitani, jotka lähes aina päivystää Dorkan tiistaissa.

Viikonloppuna tulee Noora ja Silja Sannan tupareihin, ja tyttöjen kanssa epäilemättä mennään johonkin lauantaina. Kivaa tiedossa, kun en oo pubeillut niin pitkään aikaan.

Nyt oon vieläkin yliopistolla ja vihdoin vois kai sanoo, et päivä on pulkassa ja saa mennä kotia. Siivosin jopa sähköpostilaatikkoani! Kotona ei voi siivota, koska imuri vietiin takaisin omistajalleen ja uusi on ostamatta. Palkka saapuu perjantaina...

Ihanata ihanata iltaa vaan teilleki!

Eeva

Voi olla etten otakaan syksyks mitään maalauskurssia työväenopistolta kun kotonakin voi maalata, ja nyt on semmoinen olo ettei haluu sitoutua mihinkään kun ei ikinä tiedä, missä menee -
tosin todennäköisesti kotona

Mutta kuitenkin. Koulua näyttäis nyt piisaavaan vaikka en menekään maanantaisin liiketalouteen johdatuksen luennolle, en ollu ilmottautunut koko kurssille huolimattomuuksissani, mutta eipä tän päiväisen luennon perusteella harmita koko asia.

Kohta siis joko kotiin tai Anaa moikkaan, sillä on Tsekin historian, kulttuurin ja kirjallisuuden luento tässä kuudesta kahdeksaan eli on varmasti jo Suomessa.

Nyt Milania patistamaan gradun tekoon. Kyllä se tänään jo korpusta ahkerasti selaili. Mopsit jotenki liitty siihenkin asiaan... On se vaan hassu poika.

E

Praha aina ajatuksissani.

<3



huokaus

Hyvä ystävän päivää, ystäväni
jolle en ole soittanut aikoihin

Kesäkesäkesä
meni, tuli
Syksy syksy syksy

Koulu alko virallisesti eilen. Kuka niitä avajaisia enää käy katsomassa, menin tänään ensimmäiselle luennolle ilmoittautumatta ja kylmiltäni. Yhtiöoikeus tuntui aika kylmältä ja hölmöltä, jos niin voi sanoa. Oli se silti sen verran kivaa, että jatkan kurssin loppuun saakka. Tällainen tuntemus siis ensimmäisen päivän jälkeen.

Sormet on jäässä kuten aina nettiluokissa ja siks ehkä päähän tulee vain kylmyyttä kuvaavia sanoja. Haluan kotiin tai ulos ja aurinkoon ja kirjan ja teetä ja villasukat jalkaan. Ehkä olen mukavuudenhaluinen, mutta tai siksi otan vain massaluentoja ja muuta kuin venäjää, sitä, mitä minun pitäisi jo osata. Pakoilen vastuuta tai hienosti sanottuna etsin sivuainetta.

Tänään sain selville, että koska opiskelin Tsekissä niin paljon, voin hakea Humanistisen tiedekunnan dekaanilta hyväksymistä sille, että sisällyttäisin tsekin opinnot näihin muihin ja tekisin siitä sivuaineen. Joo sopii mulle! En vieläkään oikeen tiedä, mistä yliopistossa on kysymys, mutta teen parhaani selvittääkseni sen. Se on rankkaa työtä ja vaatii välillä suklaata, olutta ja leffailtoja. Tai pitkää puhelua kaverin kanssa.

Tykkään syksystä ja siitä, että saan jotain tehtyäkin. Vika on kai minussa: tavallisesti kaiken tekeminen vaatii multa hirveää keskittymistä tai inspiraatiota tai pakottamista. On hyvä olo, että koulu taas jatkuu ja että tukkuun en jää ikuisesti, vaikka teenkin töitä nyt vähän enemmän kuin aiemmin.

Kuten sanoin, tällainen on olo ensimmäisen päivän jälkeen, mutta en halua, että kahden kuukauden jälkeen se olis ihan päinvastainen.

Opi peruasiat
Se ei riitä, mutta opi ne

Oppimisen ylistys