Koti on siellä, mihin sen tekee.


Aika on aina vastahankaan, mutta mitäs siitä. Lyhyesti: Ana kutsui meidät syömään luokseen, joten yhdeksäs joulukuuta minä, Noora ja Hanne mennään tšekin opettajamme luo päivälliselle. Miksi? Miksi ei.

Eilen kuulin, että ainakin Kaarlen yliopiston puolesta asiat alkaa rullata, että saatais jatkaa opiskelua täällä. Monelle tämä ei liene uutinen, minä taidan olla aina vähän sokea tällaisten ennustamisessa. No, turha luvata ennen kuin mikään on varmaa.

Ah joo. Kivaa ollut saada kavereilta mailia ja lueskella muidenkin blogeja ja kuunnella toisten joulunodotusta, mutta mua vähän harmittaa, että aika menee niin nopeasti. Pääsyy taitaa olla se, etten tiedä, mitä sitten tekisin. Mistä hakea asuntoa. Töitä. Jatkaako venäjää vai yrittää jotain muuta. Tšekki on kivaa

niin kauan kuin sitä osaa.

Osaaminenkin on suhteellista, mutta selväähän se on, ettei mun kielitaidolta vielä odoteta kovin paljoa. (miksi on helpompaa luottaa itseensä ja pärjätä silloin, kun ei odoteta mitään? )

Haaveilen tulevasta Praha-viikonlopusta, aion nimittäin käydä joulumarkkinoiden avajaisissa, jossain valokuvanäyttelyssä ja Malá Stranassa kävelyllä. Liian pitkä aika siitä, kun on katsonut tätä kaupunkia turistin silmin.